Meta

Tänä aikana, joka viime päivityksestä on vierähtänyt, olen jopa tehnyt jotakin tavallisesta loikoilusta poikkeavaa, mutta se, ettei asiasta raportointi täällä ole käynyt mielessäkään, kertoo jo jotain. Poikkeavat asiat oli lääkärissäkäynti sekä vapaaehtoistelu eräällä avantgarde-musiikkifestarilla, jolloin pääsin passin kanssa ilmaiseksi hengaamaan lopun iltaa kuunnellen ihmeellisiä ääniä ja siemaillen järkyttävän hintaista kaljaa.

Olen etsiskellyt (ja löytänyt) mielenkiintoisia ja hyviä blogeja viime aikoina, enemmän tai vähemmän yleiskiinnostavista aiheista. Tämä muistutti mua ärsyttävästi siitä, kuinka ehkä joskus esihistoriallisella aikakaudella mullakin oli yleisesti kiinnostavaa blogattavaa. Nyt ei, ja se johtuu parista asiasta.
    Ensinnäkin niihin aikoihin olin paljon erakoituneempi, jolloin tuli purettua kaikki ajatuskuviot blogiin, nyt lähinnä irl-keskusteluihin. Toisekseen, olin silloin paljon anonyymimpi, mikä on parempi lähtökohta kaikenlaisten mielipiteiden provokatiivisellekin ilmaisemiselle. Kolmanneksi, juuri tällä hetkellä ei tapahdu melkeinpä mitään mitä ei olisi jo päivitetty, paitsi juurikikin sellaista ajatustasolla, mille tämä areena ei juuri nyt sovi. Neljänneksi, suomeksi kirjoittaminen on vaan jotenkin tylsempää kuin englanniksi. Pitäisi ponnistella erikseen ettei kuulostaisi todella vaisulta, enkä mä vaan jaksa.
    Tiedän melko pitkälti kertomattakin ketkä tätä lukee (mäkin osaan stalkata!), ja tämä sammuttaa heti kättelyssä monetkin halut kirjoittaa mitään kovin kiinnostavaa (en osoita sormea mihinkään tiettyyn suuntaan, mutta siis sanottakoon nyt että osoite on vuotanut alkuperäisen kohdeyleisön ulkopuolelle). Monet kerrat on tullut mieleen kirjoittaa jostakin palavasta aiheesta, ja sitten olen tajunnut ettei tämä oikeasti ole oikea foorumi sille, enää.
    En ymmärrä miten jotkut kirjoittajat, jotka on jatkanut jo niin pitkään että blogin sijainti pakostakin paljastuu vähän kaikille, tekee sen ilman että henkilökohtaisuus (lue: sosiaalipornomainen kiinnostavuus) kärsii. Mä en vaan ole ihan niin ekshibitionistinen.

Periaatteessa blogin kirjoittaminen - siis sellaisen mihin voi laittaa ihan mitä vaan - huvittaa edelleen, ongelma on vaan ettei tämä ole enää sellainen. Tekisi mieli aloittaa uusi blogi ja laittaa se salasanan taakse - tai muulla tavoin valikoida lukijat, kuten tein Facebookin muistiinpanoblogini kanssa viime vuonna. Tai tässä tapauksessa ehkä pikemminkin pyrkiä valikoimaan ei-lukijat.
Nyt tämä yrittää olla jotain yleisen ja yksityisen välimaastossa epäonnistuen tavoitteessaan ja on täysin hailea tapaus. Jään harkitsemaan asiaa.

Luftveisirritasjon

Vaivalloista tämä kirjoittaminen nykyään, varsinkin kun nyt jotenkin kaiken häsläämisen jälkeen tuntuu että on tultu johonkin pieneen suvantovaiheeseen. Toisaalta taas tuntuu siltä kuin autossa kun auto jarruttaa yhtäkkiä ja itse meinaa vielä jatkaa matkaa, juuri se syy miksi turvavyö on hyvä keksintö.
Ehkä liikaa kaikkea yhden vuoden sisään, kun aiempina vuosina se yksi ja ainoa erillinen tapahtuma oli kesätyö ulkomailla. Viime vuonna tähän aikaan luulin jääväni Saksaan, nyt olen Norjassa oltuani tällä välillä melkein vuoden Pohjois-Irlannissa enkä ole vieläkään saanut näemmä prosessoitua asiaa kunnolla, varsinkaan kun mikään tässä ei kuulunut alkuperäiseen Suunnitelmaan(TM).
    Siitä kun saavuin Belfastiin alkaa kohtapuoliin olla vuosi aikaa, ja jotenkin kaikki se silloinen tuntuu paljon läheisemmältä kuin mitä se onkaan, huolimatta siitä että kaikki kuviot, niin sosiaaliset kuin työkuviotkin, menivät uusiksi  muutaman ensimmäisen kuukauden sisällä.

Mulla on edelleen yskä, joka yltyy ajoittain järkyttäviksi yskäpuuskiksi, jotka alkaa haitata elämänlaatua. Olen itse kuvitellut aiemman kokemuksen perusteella sen olevan kissa-allergiaa, mutta kukaan muu ei tunnu uskovan tähän ja D:n äiti on ehkä viemässä mua lääkäriin jollei yskä rupea laantumaan. Siitä on pian 2 viikkoa kun tulin kipeäksi ja noin viikko kun "paranin". Tämmöstä voi kuulemma usein esiintyä, itse on vaikea uskoa koska mulla ei tätä ole koskaan ollut.
    Lääkärihommat on vaan niin vaivalloisia jollei YTHS:lle pääse, en edes tiedä miten asiat toimii, puhumattakaan ulkomaista.  Belfastissa olin flunssassa 6-7 kertaa johtuen ala-arvoisesta lämmöneristyksestä, ja heti kun pääsee kunnon taloon, ilmastonvaihdos tekee tepposet.

Sain ostettua tyyriimmänpuoleiset kengät ja vielä arvokkaamman takin urheiluliikkeestä, vaikea sanoa maksoinko laadusta vai oliko kyseessä tämä Norja-lisä. Nyt vain odotellaan talvea ja lunta. Meidän on ollut tarkoitus mennä kävelylle jonnekin kuulemma hienoon paikkaan jo monta kertaa, mutta kätevästi vihmoo päivä toisensa jälkeen niin on tekosyy jäädä sisälle.

Ilmeisesti jonkinlaisen epämääräisen kriisin kourissa pohdin jo pakan sekoittamista entisestään hakemalla taas myymään hunajaa Saksaan joulumarkkinoille, varsinkin kun yleisen hakuajan umpeuduttua firma edelleen mainostaa yhtä avoinnaolevaa paikkaa erikseen.
    Koska asiassa on liian monia eri puolia, olen taistellut kahden vaiheilla sen kanssa, mitä teen, kunnes ilmoitusta tarkemmin tutkiessani sain vihdoin päätöksen: ne ilmeisesti ei poikkeuksellisesti ole tarjoamassa matka-avustusta ja majoitusta sen paikan suhteen, mikä sinetöi tän mulle. Jos itse pitää maksaa lennot, kuukauden majoituksesta ja sen omatoimisesta etsimisestä puhumattakaan, viivan alle jääkin niin mitätön summa ettei maksa vaivaa, vaikka toki Saksan joulumarkkinoita ikävöinkin.
    Tänä vuonna teen itse Glühweinia, jos jostain saan kunnon ohjeet. Todennäköisemmin tosin tyydyn kuitenkin glögiin, jota viime vuonna ei ollut kehitysmaajoulun vuoksi.

Huomioita

Ensimmäistä viikkoa Norjassa on sävyttänyt flunssa tai jokin sen tapainen, aina parasta saada räkätauti juuri alkuun kun pitäisi olla skarppina ja tutustua ympäristöön. Tämä ei siis ole lähellekään ensimmäinen kerta kun näin tapahtuu. Se voi olla stressi, univaje tai ilmastonvaihto. Univaje ainakin oli kohtalaisen hirveä, koska tiistain vastaisena yönä lähdettyämme sain nukuttua kunnolla vasta torstain vastaisena yönä

Kummallinen tunne, kun oltiin Belfastissa vielä viime viikon maanantai-tiistaiyönä ja nyt se tuntuu niin kaukaiselta, kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Täällä tuntuu siltä kuin olisi puoliksi tullut Suomeen, kun puut on samoja ja ilma tuntuu samanlaiselta (lisäksi jos ostaa päivittäistarpeita, niiden kääreissä lukee samat tiedot yleensä myös suomeksi). Ja täällä näkyy jo ikkunasta katsomalla, mikä vuodenaika on, mitä ei voi Belfastista sanoa.
    Norjan kuullunymmärtäminen sujuu lähes 70% paremmin nyt kuin aiemmin, kummallisesti siihen vaan tottuu. Itse en tosin osaa vieläkään sanoa juuri mitään, eilen sanoin kaupassa takk saadessani kuitin, ja siinä olikin ne ponnistelut. D:n äiti on kovasti laittamassa mua jollekin norjankurssille; kun ensin saisi räät pois rööreistä ja vähän sopeuduttua tänne. Jos jonnekin A1-kurssille menen, voin ehkä pitkästä aikaa olla taas se loisto-oppilas joka joskus olin.

Olen nähnyt tämän pohjoisen kaupungin lähiympäristöä vuorineen tähän mennessä vain auton ikkunasta, rundi tehtiin nimenomaan autolla siksi, että olin liian heikossa kuosissa lähteäkseni kävelemään ulos.
    Pitäisi saada hankittua semmonen reipas, tervehenkisen sporttinen talvitakki, mikä Norjassa on kaikilla, puhumattakaan converseja paremmin talvikengiksi soveltuvista jalkineista, mutten ole vielä edes päässyt mihinkään kauppoihin täällä. Lukuunottamatta lähikauppaa, jossa oli hinnat tuotteiden alla digitaalisilla näytöillä (vaikka sivistysvaltiossa olenkin suurimman osan elämästäni elänyt, en moista hitechiä ollut tähän mennessä todistanut). Hinnat pöyristytti jonkun verran suoraan halvasta maasta tulleena - Suomesta tänne tullessa ei ehkä niinkään - mutta vielä enemmän, jos valuutan eriys ei häiritsisi hahmottamista.
    Oslossa näkee jo yhdellä silmäyksellä ihmisiä katsomalla, että kyseessä ei ole Iso-Britannia. Paljon vähemmän verkkareita ja lenkkareita/korkkareita, kiloittain vähemmän meikkiä, korvakoruja ja hiuslakkaa eikä ylipäänsä samanlaista sirkuspukeutumista. Olen optimistinen sen suhteen, että löydän täältä uudet housut ja kengät vaivattomammin kuin Belfastista joutumatta tyytymään glitter-lenkkareihin ja äärimmäisen kivipestyihin pillifarkkuihin. En paljoa liioittele jos sanon pääosan Belfastin kaupoista rajoittavan tarjontansa noihin.

Lähdön läheisyys

Kolme kokonaista päivää Belfastissa jäljellä - ja 0 työpäivää. Aamulla töihin mennessä tuntui joululta, kun tajusi ettei sitä kaikkea tarvitse sen jälkeen tehdä enää koskaan, tätä on niin odotettu! Koko työpäiväkin tuntui samalla tavalla mairealta kuin kevätjuhlapäivänä ala-asteella. 

Ei tunnu siltä, että olisin ollut täällä kovinkaan kauaa, mutta silti aivan tarpeeksi. 11 kuukauden aikana olen oppinut runsaasti asioita, joita en tiennyt/osannut vielä vuosi sitten. Näiden hyödyllisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta nyt voin ainakin ruksia "näihin maihin voisin muuttaa" -listasta yhden kohdan pois.

Mun norja on edistynyt jonkin verran viimeisestä, luulen että pystyn joku päivä puhumaan sitä. Se päivä tuskin on ensi viikolla tai ensi kuussakaan; ensi vuonna ehkä.
    Tajusin miksen ole kehotuksesta huolimatta kysynyt D:ltä selvennystä epäselviin asioihin: nyt kun kysyin, sieltä tuli "emmä vaan tiedä, en oo koskaan huomannut tota". Sama kuin miksi käsi -> kädet, se jotenkin vaan on.
Norjaksi hadde vært (vrt. ruotsin hade varit) voi tarkoittaa paitsi "oli ollut", myös "olisi". Ja "olisi" ei voi sanoa muulla tavalla, paitsi ehkä ville vært tai skulle vært, kaikki tyynni menneen aikamuodon kuuloisia mulle. Ruotsin skulle ha varit on vielä järjellinen, ja nyt pitäisi hahmottaa hadde vært:in tarkoittavan samaa? Ja ruotsin ja norjan "ville" ja niiden eroavaisuus... ne ei tarkoita ollenkaan samaa asiaa.
Mitä enemmän olen tutkaillut koko haddevilleskulle vært -dilemmaa, sitä paremmin olen alkanut hahmottaa, toi on kai sama kuin saksan sanajärjestykset oli mulle ihan alussa, täysin käsittämätöntä ja järjelle vierasta mutta nyt luonnollista.
    Mua on hirvittänyt tää kieliasia jonkin verran, mutta oma ja muiden kokemus sanoo että se rupeaa suttaantumaan ennen pitkää kun kielelle altistuu. Mun ongelma on ollut se, etten tiedä kunnolla miten ne sanat, jotka kirjallisena ymmärrän, lausutaan. Joten kun ne tulee jonkun suusta ulos, en tunnista niitä välttämättä.

Kaduttaa vähän että poistin vuosi sitten Saksassa kirjoittamani blogin kokonaan eksistenssistä, koska se olisi nyt kiintoisaa luettavaa. Kuinka vielä tasan vuosi sitten olin jotakuinkin varma, että tulen olemaan ainakin seuraavat 3 vuotta Saksassa. Ja sitten äkillisesti kaikki muuttui täysin ja eteen tuli skenaario, jota en todellakaan ollut odottanut.
    Ja kuinka mua häiritsi siellä kaikkein eniten se, etten voinut kommunikoida ihmisten kanssa siten, että olisin ollut täysin oma itseni kaikin tavoin - se onnistuu vain suomeksi ja englanniksi, koska muissa kielissä en osaa vaihtaa esimerkiksi rekisteristä toiseen huumorimielessä. Eri asia osata hoitaa kaikki asiat perusnormaalilla tavalla kuin pystyä vitsailemaan verbaalisesti ja kuulostamaan juuri siltä miltä haluaa, ja mulle nimenomaan se on tärkeää. Ihmissuhteista jää jotain puuttumaan jollain tasolla, jos toinen osapuoli sanoo kaiken sen pohjalta, mitä osaa sanoa haluamallaan tavalla, eikä sen, mitä haluaa sanoa. Ja loogisesti nyt menen Norjaan, jossa en tajua edes ihmisten puhetta kunnolla. Toisaalta, tärkeintä että edes joku tajuaa kunnolla, ja muutenkin englannin taso Norjassa on jopa suomalaisten keskimääräisen englanninosaamisen tason yläpuolella. En jaksa ottaa kovinkaan paljon paineita tästä, koska mun motivaatio norjaa kohtaan on melko suuri.

Kaksi viikkoa sitten D:llä oli synttärit ja käytiin kivassa irkkupubissa (irlantilaiset on jees, ne on protestanttijuntit jotka ei) sen ja parin kaverin kanssa, se oli taas yksi niitä kivempia asioita tässä paikassa - harmi että suuri osa asioista ei ole.
Huomenna on yhden kaverin synttärit, ja se on viimeinen kerta kun täällä lähdetään ulos. Noin kahden vuorokauden päästä siitä ollaankin jo jossain muualla.

Aamuja 27

Lennot ja junamatkat on varattu, lento Dublinista 4.10. kello seitsemän aikaan aamulla, joten lähtö Belfastista on puoli kolmen aikaan yöllä.
Oslossa kone on joskus aamupäivällä, minkä jälkeen hengaamista siellä johonkin alkuiltaan, jolloin lähtee juna pohjoiseen. Junamatka Trondheimin kautta Bodø:hön kestää jostain syystä vaatimattomat 18 tuntia, ja makuuvaunu oli kuulemma liian kallista lystiä (jaa että nyt se säästömentaliteetti löytyi jostain). Nykyisellään tosin vain 30 € per nenä, mikä on järkyttävän halpaa VR:n vastaaviin matkoihin verrattuna.
Mun on tarkoitus katsoa maisemia, mutta jotenkin unettaa ja uuvuttaa jo koko matkan kuvailu busseineen, lentoineen, ajantappamisineen ja junineen.

Mulle iski toki joku pakollinen etukäteiskriisikin muutoksesta, mutta pääsin sen yli jo, kaiketi. Jotenkin niin erilaista tällä kertaa kuin aina aiemmin, voisi luulla että helpompaa, mutta eipähän välttämättä. Mulla on ollut vieläpä niin suppea asenne ulkomaille menon kanssa, koska olen lähtenyt siitä prinsiipistä että muutan vain sellaisiin maihin, joiden kieltä osaan. Mutta nyt kävi näin, täällä kun tarjonta saksalaisista, briteistä (siis semmosista ainakin jotka siellä asuu/sinne olisi muuttamassa) ja etenkin paikallisista ei lopuksi napannut kovin paljon.
Ärsyttää kun töissä kuulen norjaa päivässä enemmän kun mitään muuta, koska meidän takana on kolme norjalaista jotka koko ajan puhuu keskenään, mutta en vieläkään tajua siitä juuri mitään. Kirjallisesta tajuan, puhuttu on melko pitkälti edelleen sitä "kuin ruotsia, josta ei vaan saa mitään selvää". Tajuan vain kirosanat ja niistä yhden puhelimeenvastaamisfraasin. Muutoin tajuan D:n murrepuheesta jotenkuten aiheen mistä se puhuu, mutta en yksityiskohtia. Se tosin ylittää silti D:n suomen taidot, jotka rajoittuu klassikoihin vittu ja perkele. Viimeksimainitun se osasi jo ennestään, toinen tuli tutuksi kun mä pelasin jotain videopeliä.

Siitä on piakkoin (15.9.) tasan vuosi kun lähdin Suomesta, enkä ole siellä sen koommin ollut. En edes muista kunnolla millaiselta pohjoisessa tuoksuu ja näyttää ja miltä tuntuu lämpimät talot ja kunnon suihkut (sain kuulla tosta suihkuasiasta D:ltä sen tultua Norjasta edellisen kerran).

I have never played World of Warcraft, drink!

Monotonista tekstiähän tämä nyt on, kun mitään poikkeavaa ei tapahdu ja pitäisi silti kirjoittaa (mutta miksi?). Paitsi että oltiin viime perjantaina jonkun tanskalaisen luona istumassa iltaa, siellä oli tanskalaisia, norjalaisia, saksalainen ja yks melkein-suomalainen (en siis viittaa itseeni). Pelattiin ah-niin-hauskaa "I have never..." -juomapeliä, jossa hieman sössin luulemalla että piti oikeasti juoda joka kerta kun sääntöjen mukaan piti, mutta muuten oli kyllä hauskaa. Mä olin ehkä ainoa joka oli miettinyt ton pelaamista aiemmin, kun olin ainoa jolla oli kiinnostavia väitteitä, eikä mitään "en ole koskaan käyttänyt kivipestyjä farkkuja". Kenelläkään nyt ei juuri tota ollut mutta you get the point. Toi WoW-juttukin oli kesyimmästä päästä.

Sen verran kyllä kuuluu, että se on vihdoin varmistunut: me lähdetään hetimiten syyskuun jälkeen. Siitä palkankorotus/muu etuus -tilanteesta tuli yksi iso farssi, joka päättyi siihen, että tolla meni hermot firman pelleilyasenteeseen ja soutamis-huopaamis-kombinaatioon ja jätti irtisanoutumisensa tänään. Mulla on siis 4 viikkoa varsinaisia töitä, en varmaan jaksa mennä sinne vikalla viikolla. Tänään meni taas niin hermo pariin otteeseen, ja tyydyin vain myhäilemään keskenäni tätä salaisuuttani.
Tarkoituksena on mennä ensin Osloon, olla mahdollisesti yötä jollain D:n kaverilla jos tarve vaatii, ja mennä junalla pohjoiseen (siis tänne). Siksi junalla, että siinä näkee maisemia paremmin, ja kai myös koska toi ei kovinkaan paljon tykkää lentomatkustuksesta.

Koska rahantulo tyssää siinä missä työnteko, olen ajatellut vakavahkostikin hakea jälleen myymään hunajaa jonnekin päin Saksaa joulukuuksi. Sieltä tulisi rahaa oikein kunnolla, harmi vaan että 1) siellä menisi tosiaan lähes koko joulukuu mikä on hieman nihkeää, olkoonkin että kyseessä on Saksanmaa 2) hakemisen deadline ja haastattelut on aivan liian lähellä toisiaan ja ne on jo syyskuussa ja niitä varten mun pitäisi mennä Suomeen, eli käyttää vaivalla säästettyjä rahoja melko riskaabeliin matkusteluun. Mikä on myös hyvin turhauttavaa ja ärsyttävää, varsinkin jos siitä tulisi Belfast-Dublin-Helsinki-Tampere-Helsinki-Dublin-Belfast. Ei nappaa tulla tänne enää hengaamaan pariksi päiväksi, ja sitten Norjaan meneminen mahdollisen Saksaan menon välillä olisi ihmeellistä säätämistä. Mulla ei luultavasti hermot oikein jaksaisi.

Kirjallinen valitus

Toi (puoli)norski tulee tänään illalla/yöllä Norjasta takaisin, ja vaikuttaa melko lupaavalta ettei täällä tosiaan tarvitse enää syyskuun jälkeen notkua, "we need to relocate here asap". Joko siitä palkankorotuksesta ei siis ole kuulunut mitään (en ihmettele; täällä tykätään luvata kaikkea kivaa, luvatun pitämisestä viis) tai sekään ei enää paina vaakakupissa niin paljon kuin muualle meneminen. Eli enää 5 viikkoa töitä! Jos siis en skippaa viimeistä viikkoa.
    Aika menee töissä nopeaan ja viikotkin menee nopeaan, eikä työ sinällään ole hirveää, mutta kuten on tullut tutuksi, viideltä heräämiset, kaikki se kävelyyn uppoava aika ja se että töissä on suunnilleen kaikki normaali kiellettyä, saa savut nousemaan korvista. Laukkua siis ei tosiaan saa/saisi siellä kanniskella, kun menee vaikka tauolla vessaan, tai kahvioon, tai juoma-automaatille. Typerin. Sääntö. Ikinä. Vaikeuttaa kaikkea enkä ymmärrä mitä sillä saavutetaan, muuta kuin suunnatonta ärtymystä.
Lisäksi tietoisuus siitä että rikon kaikkia sääntöjä koko ajan tahallaan ja tahattomasti (en tosiaankaan osta uusia kenkiä työn takia) saa aikaan todella vainoharhaisen ja syyllisen olon täysin suotta. En viitsisi edes käyskennellä siellä ollenkaan siinä pelossa, että joku vartijankuvatus hyökkää jostain kulman takaa valittamaan siitä etten kanna kulkupassia kaulassa (näin on käynyt 2 kertaa). Syy tähän on se, että se saa tuntumaan kuin olisin jotain karjaa, ja toiseksi passissani oleva valokuva näyttää niin mugshotilta että pitäisi koko ajan yrittää huolehtia että kuvapuoli ei näy ulospäin.

~~

Mä haluaisin jo tilata lentoliput ja muut, koska se tulee ehkä edes vähän halvemmaksi ja konkretisoi suunnitelman ihan eri tavalla. En tiedä kumpi tässä on onnekkaampi: mä koska D ei ole kotoisin mistään Sudanista vai se, koska mä suostun muuttelemaan milloin minnekin näinkin helposti. Tosin nyt tiedän ainakin sen, että Brittein saarten ja Irlannin ilmasto ei sovellu mulle ollenkaan, koska se ärsyttää päivittäin niin paljon, tämä arvaamattomuus ja samaan aikaan vuodenajattomuus.
    Se on tunnettu tosiasia ympäri maailmaa että sää on täällä arsesta, mutta se pitää kokea itse; se pettymys kun talvi ei tulekaan, ja sitten ei tule kesäkään. Ja se, kun ulos 10 minuuttia pidemmäksi aikaa lähtiessä pitää ottaa mukaan joku kantolaukku sadetakille/sateenvarjolle, villapaidalle sekä aurinkolaseille, koska hyvin suurella todennäköisyydellä kaikkea tätä rojua tarvitaan, samalla reissulla. Paitsi paikalliset, jotka on t-paidoissa jatkuvasti (eikä käytä aurinkolaseja eikä sateensuojaa). Ne katsoo kai kalenterista milloin on kesävaatteiden aika, kun monet muut käyttää tähän lämpömittaria.
    Yksi päivä kaupasta kotiin kävellessäni kivitalojen keskellä ilman minkäänlaista luontoa ympärillä, taivas harmaana vettä ripotellen, tajusin että jollen olisi tiennyt eläväni elokuussa, se olisi voinut yhtä hyvin olla myös marras- tai maaliskuu.

Talvella oli kyllä hieman lunta vähän aikaa, mutta täällä ei ole havaitakseni myynnissä kunnollisia talvikenkiä joissa jalat ei mene puolikuolioon ilman kolmea villasukkakerrosta (villasukkia ei täältä muuten saa) heti kun on säälittävät -2 astetta. Ja ei paljon kirjaimellisesti lämmitä edes ajatus talvesta, kun nämä tekee sekundataloja. Joulukuussa, vielä edellisessä kämpässä asuessani laitoin kylmimpään aikaan (kai jotain -8) talvivarusteet päälle mennessäni keittiöön tekemään aamupalaa. Ja ne tuli tarpeeseen. Kun lähdin ovesta ulos, en huomannut eroa lämpötilassa. Pari kertaa nukuin sängyssä peiton alla talvitakki päällä.
Nytkin kirjoitan tätä olohuoneessa tutut, vakituiset kaksi vilttiä päällä koska muuten tulee vilu. Jollekulle tämä ehkä sopii, mutta mä en vaan kykene.

Plussat ja miinukset tästä paikasta:
+ melko halpaa
+ ihmiset kohtalaisen sosiaalisia ja helposti lähestyttäviä
+ maisemat kivat paikoitellen

- ilmasto
- talot
- tietty osa väestöstä uskomattomia moukkia
- ei kierrätystä, roskaa joka puolella
- hommien hoito ei onnistu kovinkaan helposti netissä vaan pitää soittaa ja jonottaa ja mussuttaa huonoilla linjoilla

Kun asiakkaat ovat kivoin puoli työssä

Uusia kehityksiä tilanteessa on nyt se, että D irtisanoi jo itsensä, tarkoituksenaan lopettaa syyskuun viimeisenä. Sen pomo kuitenkin haluaisi houkutella sen jäämään vielä yhdeksi kuukaudeksi tarjoamalla jotain etuutta ilmeisesti. D sanoi haluavansa mielellään lisää palkkaa muttei lupaa mitään, ja pomo oli sanonut katsovansa mitä voi tehdä. Mä toivoisin ettei se voi tehdä mitään, koska 2,5 kk on paljon huonompi kuin 1,5 kk.

Etenkin, kun ottaa huomioon oman duunini epäkohdat. Näissä orjalaitoksissa ei oikeasti koskaan kohdella työntekijöitä oikeudenmukaisesti, eikä varsinkaan mikäli työntekijät on ulkomaalaisia, ei tunne paikallista lakia eikä ehkä osaa pitää puoliaan. Eikä suureksi osaksi ole jäämässä niin pitkäksi aikaakaan että niihin kannattaisi panostaa ollenkaan.

Kaikesta yritetään säästää, lähinnä siis palkoista ja bonuksista nipistetään laillisesti ja laittomasti kaikki mikä irti lähtee (pari esimerkkiä löytyy tästä), lisäksi firman yleiset järjestyssäännöt on erittäin runsaslukuiset ja sitäkin järjettömämmät ja tiukemmin valvotut.

    Ensiksi säännöistä: dress code on "business casual" maanantaista torstaihin. Käytännössä se merkitsee "ei farkkuja, lenkkareita/tennareita, huppareita, kuvallisia/tekstillisiä vaatteita paitsi perjantaina". Varsin mukavaa, että mulla on noin yhdet housut (farkut) ja yhdet kengät (tennarit). Olen siksi uhmannut sääntöä jatkuvasti, ajatellen ettei se kai niin tarkkaa ole. No vittu on, näköjään. Siitä on oikein yleisesti ja virallisesti nyt muistutettu. Asiakkaat ei edes näe meitä, mitä helvetin väliä meidän vaatetuksella on? Ainakin halutaan että ilmapiiri on jäykkä ja masentava ma-to. Siinä onnistutaan.

Toisekseen, työtilassa ei saa syödä mitään (ehdoton kielto jonkun yhden pähkinäallergikon takia, ja tilassa on varmaan 350 ihmistä töissä), eikä puhelimia tai mp3-soittimia saa missään nimessä viedä työtilaan. Siinäpähän yrittävät estää. Laukkujakaan ei kai saisi kantaa siellä ympäriinsä, en tiedä miksi, mutta kannan omaani jatkuvasti kuin viimeistä päivää ja siinä vaiheessa kun siitä huomautetaan, kävelen suoraan ulos. Alkuvaiheessa, nähtyäni "ei mp3-soittimia" -kieltokyltit, katsoin aina ettei ole kuulokkeet esillä mennessäni työtilaan, mutta koska siihen aikaan kun sinne saavun - noin 6:50 - siellä ei ole juuri ketään muita, olen ajatellut että sama se, ja ottanut kuulokkeet pois vasta omalle koneelle mennessä. Tänään aamulla joku ilmeisesti miehisyytensä kanssa kamppaileva ego-ongelmainen vartija tuli koputtamaan olkapäälle, että ei mp3-soittimia. En ollut edes vielä aloittanut työpäivääni. Siinä nousi verenpaine heti 246%, varsinkin kun jouduin vaan myötäilemään että joo. Ei kyllä ollut ensimmäinen eikä todellakaan viimeinenkään kerta kun vien soittimeni sinne. Ei kai ne sitä paitsi ihan oikeasti kuvittele, että joku jättää soittimensa kotiin töihin mennessään tämän takia, tai jättää sen työtilan ulkopuolelle jonnekin lattialle? En ole koskaan törmännyt naurettavampiin, (kansankielistä, poliittisesti epäkorrektia ilmaisua käyttäen) natsisääntöihin.

Ja sitten nämä raha- ja oikeuskysymykset.

1) Mulle kerrottiin työt aloittaessani, että koeaika kestää 3 kuukautta. Sen jälkeen alkaa bonukset (palkan päälle max 150£/kk) juosta. Jos on poissa kaksi päivää koeajan aikana, koeaikaa jatketaan uudella kolmella kuukaudella. Mun koeaika päättyi 2.8., mutta sain eilen kuulla, että sitä jatketaan, koska olin toukokuussa yhden kerran poissa - en kai koskaan aiemmin ole ollut töistä poissa sairauden takia, edellisessäkin paikassa olin 3 kertaa töissä kipeänä. Nyt toukokuussa vaan se pahoinvointikohtaus + kuume oli vähän liikaa. Ja koitui kohtaloksi. Suomalainen kollegani oli pöyristynyt asiasta, koska tää on kuulemma joku ihan uusi sääntö. Tarkisti sitten vielä sopimuksesta, ja siellä sanotaan selkeästi kaksi.

Sekä D että tää työkaveri on sitä mieltä, että kun lopetan, mun pitäs lopettaa ilman ilmoitusta ja jättää ne kärvistelemään yksikseen viimeisellä viikolla, mikä on irtisanomisaika. 

2) Tänään aamulla katsoessamme eilisen sisäänleimausaikojamme, huomasimme että oltiin muka kaikki loggauduttu sisään 7:02, eikä 7:00, milloin on määrä. Jokaisesta puuttuvasta minuutista lähtee rahaa. Ei ole mitään vaikeuksia kuvitella, että joku on sorkkinut systeemejä tahallaan, koska jos jokaiselta lähtee pienikin summa, siinä on jo iso säästö.

3) Viimeksi viime vuonna Suomessa ollut työkaverini ei vastoin odotuksiaan saakaan lomaa jouluksi mennäkseen kotiin Suomeen, koska tiimissä (jossa siis noin 20 henkeä ja jotain 8 kansallisuutta) jo kahdella on loma silloin, eikä useammalla saa olla (jokaisella maalla on vähintään 2 työntekijää). Eli jos ruotsalaisella ja liettualaisella on jo loma varattu siksi ajaksi, suomalaisella tai tanskalaisella kävi huonompi mäihä. MIKSI?!? Asiassa on niin vähän järkeä, että puistattaa. Kaikki täällä on kuitenkin ulkomaalaisia ja useimmat haluaa kotiin jouluksi. Nyt se evätään vain puolen tiimin sijaan suurimmalta osalta ilman mitään syytä.

4) Mulle annettiin alussa ohjeet miten toimia erään tietyn asiakastilanteen ollessa kyseessä. Tein niin kuukausia, kaikki meni ok. Yhtäkkiä kerrottiin pomon toimesta, että ei näin (sävy vihjaten siihen että olisin oikeista ohjeista huolimatta tehnyt väärin). No hyvä kun aiemmin kerroitte. Se näytti miten kuuluu tehdä (toim. huom. työkaverini, joka on ollut tuolla jo pari vuotta, ei toimi ko. tavalla). Seuraavalla kerralla tein juuri niin, lopputuloksena pomo tulee sanomaan ettei se olekaan täysin oikein. Koettakaa nyt perkele ryhdistäytyä.

Eli siis kaikki epämukavuudet mitä tulee työaikoihin ja -matkoihin ei todellakaan ole ainoa mikä mättää. On huolestuttavaa, kun ikivanhan ja ylikankean Internet Explorer -version käyttö ei ole työn pahin osa.

Countdown

Viikon loma oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Ja sehän tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan taivaallisen kauan, kunnes loppui. Minkä jälkeen töihin palaaminen tuntui helvetilliseltä - siis siinä määrin ja jo etukäteen, etten ole kahtena viime yönä saanut kuin 0.5-1 tuntia unta. Jo toisen yön, eli viime yön, jälkeen alkoi jo turhauttaa niin, että meinasin ilmoittautua sairaaksi aamulla, ja niin teinkin mutta kaksi puheluani ei mennyt läpi. Ja käsittääkseni ilman ilmoitusta töihin menemättä jättäminen on varoituksen paikka.
    Musta ei ole kovinkaan asiallista, että saa jonottaa yhteensä 11 minuuttia aamulla klo 5:20 sairaslinjalle pääsemättä edes läpi. Jos ensi yö menee samoissa merkeissä, otan sitten vaikka suosiolla sen varoituksen jollei muu auta. Varsinkin, kun se uni tulee siinä kello 4, kestää puoli tuntia, minkä jälkeen puoli tuntia turhaa yrittämistä ja heti kun tuntuu että nyt voisi ehkä nukahtaa, kello onkin jo niinkin runsaasti kuin 5, eli on noustava ylös! Ei saatana tätä, oikeasti. Olen tehnyt tätä nyt kolme kuukautta eikä vieläkään hemaise sitten yhtään. Nukahtamisvaikeudet siis tässä juurikin sen viideltäheräämisstressin takia, josta en pääse eroon.
    Sain vieläpä juuri tänään tähän mennessä imbesilleimmän asiakkaani, joka ei tajunnut, ettei edes tekninen asiantuntija voi sanoa puhelimitse, mikä vika autossa on, kun kuvaus kuuluu "se on ollut tallissa nyt 6 kuukautta, eikä käynnisty". Tossa koko selitys ongelmasta. Kun tiedustelin, mikä tarkemmin ottaen on vikana, ja etten valitettavasti voi edes yhdistää suoraan tekniselle osastolle (tämäkin on tosiaan mun vika, koska olen mastermind koko systeemin takana!), tämä juntti alkaa HUUTAA ja lyö luurin korvaan. Kiitokset.

Hyvä puoli tässä on se, että päivien laskeminen voi vihdoin alkaa, D aikoo irtisanoutua 31.8. jolloin viimeinen työpäivä on syyskuun lopussa. Itsehän voin pihdata tätä tietoa omalta työnantajalta johonkin 23.9. asti, viikon irtisanomisajallani. Tässä ehtii vielä jonkun verran säästää rahaa. No more Belfast for me! En ole koko aikana edes purkanut matkalaukkua kokonaan.

Oon huomannut, että se muutaman kuukauden välein muuttaminen ja paikasta toiseen loikkiminen pitää sen lähdön kynnyksen perin alhaisena. Ei hermostuta eikä jännitä pahemmin. Mutta nyt kun olen ollut täällä 9 kuukautta, se on verraten niin paljon, että seuraava askel jännittää kohtuullisesti. Olen vieläpä ajatellut tulevia asioita liian pitkälle ja stressannut niistä mitä todennäköisimmin turhaan.
Pointti joka tapauksessa on, etten ole odottamassa, että kirmaan ongelmitta muualle chillaamaan iloisena ilman huolenhäivää, päinvastoin lähinnä.
Kuitenkin täkäläisen arkielämän lomassa auttaa kummasti tieto siitä, että syyskuun jälkeen se on adios.

Fredag kveld

Sain töistä ruusupuskan, suklaarasian ja kortin, koska se on tapana kun jollain on synttärit. Mulla tosin osuu lauantaiksi, ja otin tän päivän vapaaksi - koska olin niin uuvuksissa viimeisestä kolmesta viikosta ja nukutti koko ajan. Ajattelin täten myös välttyväni moiselta muistamiselta, koska mua alkaa vaan vaivaannuttaa. Sanoin vasta eilen aamulla ottavani perjantain vapaaksi, mutta jotenkin ne silti onnistui haalimaan krääsät kasaan, tai sitten ne pitää niitä jossain reservissä (en ihmettelisi, koska olen kai 7. ihminen meidän noin 25 hengen tiimistä jolla on ollut synttärit viimeisen kahden kuukauden aikana). Onneksi ei sentään laulanut.

Nyt mulla on koko ens viikko vapaata. Ihmeellinen tunne. Normaalitilanteessa lähtisin nyt jonnekin muualle, mutta yritän pitää isomman kuvan mielessä. Eli säästää. Ja eilen meni 82 puntaa jonkun reilun viikon syömisiin, ja siis vain kahdelle. Maksoin viimeksikin, ja nyt taas (omasta aloitteestani tosin), koska mä onnistuin säästämään, toisin kun eräs joka on vaan käynyt tuhlaamassa ympäriinsä, aarrgh. Ei tule huono omatunto kun se mahdollisesti elättää mua myöhemmin, muistuttanen tästä silloin.
    Mulla oli myöskin aiemmin tiukka "en kokkaa" -linja, joka on murentunut totaalisesti. Mäkin käyn töissä, ja joudun heräämään 2 tuntia tota aikasemmin ja kävelemään töihin 3 kertaa kauemmin, JA tekemään ruoan koska olen aikaisemmin kotona. Sanon jatkuvasti, että joku kerta se ruoka ei vaan olekaan valmiina, tai edes aloitettu, mutta aina se on ollut. Nytkin kun sillä on ollut lomaa, se on ollut kätevästi koko ajan muualla eli ei tekemässä ruokaa. Valitettavaa tosin että mitä enemmän olen kokannut ja kokeillut, sitä enemmän olen alkanut tykätä keitoksistani ja vaikka D:kin osaa tehdä ruokaa, alan olla liian kiintynyt omiin tekeleisiini edes antaakseni sen tehdä ruokaa.

Mun teki kovin mieli ruveta valittamaan työajoistani ja -matkastani, ja palkastani ja sen aivan suhteettomasta hupenemisesta vaikka en edes osta muuta kun elintarvikkeita. Sitten muistin taas miten erilaiselta kaikki näyttää riippuen valitusta perspektiivistä.
    Muutenkin, halusin joskus niin hirveästi muuttaa ulkomaille, koska siinä vaan oli jotain kummallista tenhoa. En oikeastaan ole tänä aikana tajunnut, että tämä on juuri sitä. Alussa vielä hehkutin Belfastia, ja nyt en voi ymmärtää minkä mielenhäiriön vallassa, ihan kun joku kulissiverho olisi yhtäkkiä pudonnut sen edestä. Kai ne hyvätkin jutut on vielä tässä, mutta en näe niitä enää, vaan huonon ilmaston, huonokäytöksisen nuorison ja kylmät talot. Ja yleisen suttuisuuden. Kai tämäkin tästä rupeaa vaikuttamaan paremmalta sitä mukaa kun syksy ja jossain kai siintävä lähtö koittaa. En usko että mulle tulee samanlaista ikävää kuin jenkkeihin tai Saksaan on tullut.

Tänään saadessani olla yksin talossa harjoittelin norjan lausumista. Se on hemmetin vaivalloista, koska kaikki joiden olen kuullut sitä puhuvan kuulostaa niin erilaiselta ettei ole mitään kunnon mallia. Suomenruotsin kautta yrittäminen ei tässä auta, koska se on ruvennut kuulostamaan musta niin typerältä ja riikinruotsia en osaa.
Tekstinymmärtäminen alkaa olla jo ihan hyvällä mallilla. (Jeg burde bare skrive noe selv også nå en da, ellers vil jeg ikke kunne snakke med noen? Jotenkin virkistävää olla taas tässä alkutilanteessa kun ei ole sataprosenttista tietoa onks toi ees oikein. Ja olen aloittanut aina kieliopista ja siirtynyt siitä muuhun, nyt en tajua kieliopista oikeastaan mitään.)

Kaikenlaista

Tänään töissä soittaessani erääseen vantaalaiseen autoliikkeeseen varatakseni koeajon asiakkaalle se myyjäsetä päivitteli kuinka kuuma niiden toimistossa oli helteen takia, ja "Teil on varmaan ilmastointi siel?". No on, muttei sitä kyllä tarvita. Sanoin etten ole Suomessa vaan jossain, missä ei ole kesästä tietoakaan. Saatoin kuulostaa katkeralta. Olen valittanut asiasta jo tarpeeksi, mutta uusin huomio on, että suuri syy miksi täällä on niin laimeaa "kesäksi", on se ettei mitkään kukat eikä puut tuoksu ollenkaan. En tiedä johtuuko se siitä ettei niitä ole niin paljon vai ettei ne vaan tuoksu. Se on Suomessa ehkä voimakkain kesän tekevä asia, ja sen huomaa vasta kun se puuttuu.

Onneksi D tuli juuri Oslosta (tai no 3 päivää sitten), koska nyt siellä on sitten pistetty vielä paremmaksi kuin täällä koko kesänä. Melko satunnaista. // Siitä tulikin sitten pahempaa kuin odotin (Ansar Al-Jihad-Al-Alami, I hate your guts)
Nythän se lähtee tänään samantien Lontooseen sikäläisen isoäitinsä syntymäpäiville - vastentahtoisesti painostettuna -  ja tulee sunnuntaina takaisin. Ja on riemuissaan kun pääsee taas matkustamaan. Not. No ehtihän se olla täällä jopa lähes 72 tuntia. Mä melkein tykkäisin pienistä keskeytyksistä harmaaseen arkeen Belfastissa, mutta D ei sitten yhtään tykkää varsinkaan lentomatkustuksesta. Ehkä mulla on viime kerrasta jo liian kauan aikaa, melkein 9 kuukautta. En edes tiedä milloin on viimeksi mennyt näin kauan lentämättä. 2008?
Mun tekis mieli mennä jonnekin nyt odotellessa että pääsee muualle kunnolla, mutta vaihtoehto on lähinnä Dublin, ja se on liian samanlainen kun tää.

Syntymäpäivät on kirous. Ei siksi että vanhenee (yhdessä päivässähän se vuoden vanheneminen tapahtuukin), vaan niiden saatanan lahjojen takia, kun pitää stressata ja aivan turhaan. Mua ei kiinnosta, kunhan muistaa edes sen verran millon synttärit on. Olen sillä kannalla kuin Jerry Seinfeld ja George Costanza, jotka antoi Elainelle 200 (Jerry, ja paketissa) ja 93 dollaria (George, antamismuodosta ei tietoa) lahjaksi. Helppoa, kätevää paitsi että saaja veti herneet nenään. Mulle kelpais vaikka kakskymppiäkin, aivan sama.

The Twelfth

Vihdoin käsillä se viikko, jota olen odottanut kauhulla jo viikkokaudet. Joudun olemaan töissä yksin 2 viikkoa (tuplasti töitä), peljätty heinäkuun 12., ja D lähti viikoksi Norjaan.
Ensimmäinen työviikko keskenäni alkoi eilen, eli on jo täydessä käynnissä. Menettelee, mitä nyt ajoittain stressaa. Kukaan ei ole katsomassa olan yli eikä seuraamassa mitä teen, kun pomokin on lomalla.
    Kaikki on lomalla juuri tänään, ja varoittelee minkä kerkeää, ettei tänne kantsi täksi päiväksi jäädä. Ja nekin, jotka on nyt töissä, kyseli multa aamulla, kävelinkö töihin, ja kun vastasin myöntävästi, sieltä tuli että "no?". Nnno. Ei ketään muita jalankulkijoita, noin 87% vähemmän autoja, joista ehkä puolet poliisiautoja. Jotka vaan kurvaili siellä päivystämässä olemattomia mellakoita (tai niiden jämiä, kello 6:30).
    Hermoilin kotiinpäinmenoa enemmän, koska mulle on tuputettu bussilla menoa juurikin tämän päivän vaarallisuuden takia. En jotenkin jaksanut uskoa, joten kävelin. Eroavaisuudet normipäivään: lähes kokonaan autiota muutamia lastenvaunujentyöntelijöitä lukuunottamatta, auringonpaahde ja se, että mun iPodista loppui akku alkutekijöihinsä kun lähdin kävelemään töistä. Siinä kaikki. Saa olla viimeinen kerta kun uskon jonkun muun pelottelua ja pelkään itsekin ennen kun edes näen omin silmin mitään pelättävää.

D oli niiin huolissaan että tekstas kahdesti matkaltaan Dublinin-lennolle, mun ollessa töissä, että mun pitää laittaa sille myöhemmin viestiä jotta se tietää että kaikki on ok. Kuten myöhemmin viestitellessämme sille sanoin, on ihan rauhaisaa ollut tähän saakka, mutta illan tullen se lähtee kyllä kätösestä. Ostin pullon punkkua, jottei mahdollinen ikkunan läpi lentävä Molotov haittaa niin paljon.
    Ilta-Sanomien sivulla oli tänään juttu viimeöisistä mellakoista, ja siellä oli kai 22 poliisia joutunut sairaalaan niiden seurauksena. Yksi kriittisimmistä alueista oli North Queen Street, jonka ylitän joka päivä kaksi kertaa. Kuten tänä aamuna, vain muutamia tunteja tapahtumien jälkeen. Luin kyllä asiasta vasta töissä.
    Musta tässä asioiden hoidossa vähän mättää jokin. Joko poliiseja ei ole tarpeeksi tai niiden valtuudet kumiluoteineen on liian kapeat, kun nämä idiootit riehuu ihan turhan takia. Kyse ei edes ole mistään älyllisestä mielenosoituksesta, vaan vain rellestämisestä rellestämisen ilosta, missä joltain voi lähteä terveys tai henki. Mä ehdotin jo, että nää poliisivoimat korvattais jonkun kehitysmaan tyrannipoliiseilla ihan kokeeksi.

Duunia, joka alkaa olla entistä monotonisempaa mitä enemmän sitä nyt saan itse tehdä ihan koko taakan verran, kestää sen voimalla, ettei sitä nimenomaan kovinkaan kauaa välttämättä enää kestä. Elokuun jälkeen todennäköisesti muutetaan Norjaan - ainakin näillä näkymin, mihin pontta melko varmasti lisää D:n tämänhetkinen Norjan-visiitti. Se sanoi tota itsekin, enkä ihmettele, koska pohjoismaiseen sivistykseen tottuneena täällä on paljon settiä mikä ei vaan mairittele, vieläkään. Kumpikaan ei halua olla täällä, ja mä voin aivan hyvin lähteä Norjaan. Koettelemushan uusi maa ja uudet kuviot aina on, mutta tässä on painavia syitä taustalla.

+ - ... 0?

Olen kouluttanut itseäni suhtautumaan positiivisemmin kaikkeen, ajattelemalla yksinomaan hyviä asioita ja koettamalla unohtaa/ignoorata negatiiviset niin pitkälti kuin mahdollista.

Se on sujunut ihan hyvin tämän viikon, mutta taidot tässä positiivisuuden jalossa taidossa joutuu koetukselle näihin aikoihin, kun nämä imbesillit rupeavat purkamaan tekemisenpuutettaan riehumiseen ja mellakoimiseen erityisesti keskellä yötä.

    Eritoten odotan innolla heinäkuun 12. päivää, jolloin on joku protestanttien "juhla", eli kuulemani mukaan sellanen  julkinen örvellys- ja väkivaltajuhla. Mua ei muutenkaan huvita mennä yöllä tonne hortoilemaan, vaan ihan  päiväsaikaan suorittamaan välttämättömimmät. Ja jopa niiden suhteen mua varoitellaan, eli mun päässä: pelotellaan. Kantsis kuulemma ottaa se päivä vapaaksi töistä. No, en voi, koska toinen suomalainen on silloin lomalla joten ei vaan käy. Toinen kollega sanoi, että mun kannattaa tavallisen töihin-ja töistäkävelyn sijaan mennä bussilla. Koska ilmeisesti se sekoilu on jotenkin JOKA PAIKASSA KOKO AJAN. En oikein voi uskoa tota, ja myös: jos se on niin life-threatening sivullisille jotka vaan taittaa työmatkaansa, minkä takia virkavalta ei tee asialle mitään. Batman, we need you!

Toisaalta mua kiinnostaa nähdä mitä se on, koska en millään usko, että klo 15-16 välillä on aseellisia mellakoita juuri sillä pätkällä jota pitkin mä kävelen kotiin. Vituttaa täysin periaatteesta, että mun pitäisi laittaa rahaa kotimatkaan vaan joidenkin tylsistyneiden aggressio-ongelmaisten junttien takia. Voin mennä bussilla jos ne antaa mulle bussirahat.

Toisin kuin kuvittelin, mulla on sittenkin koeajalta (2.5-2.8.) lomapäiviä. En tiedä kuinka paljon tarkalleen, mutta tietäisin kyllä mihin niitä käyttelisin. Jos niitä ois vaikkapa 5, voisin hajottaa ne kahdelle eri kerralle yhdistäen ne viikonloppuihin ja saada pari pikkulomaa (jotka kuitenkin tuntuu yhtä pitkiltä/lyhyiltä kuin yksi 7 päivän loma).

    Haluaisin 1) Pohjois-Saksaan jotta voisin kokea taas kunnon kesän (tai no edes ihan vaan kesän) ja hiekkarannat, päästä yhä enemmän arvostamaani Saksaan, ja tavata ystävän siellä. Ja toisaalta 2) D, joka ravaa joka puolella koko kesän, on menossa elokuussa kotikaupunkiinsa Norjaan mm. perhettään tapaamaan, ja sen äiti nyt haluaa ehdottomasti että mäkin menen sinne jotta voi tavata mut. Voisinkin, jos olisi tarpeeksi rahaa kahteen reissuun. Toisaalta D on myös menossa joillekin festareille joihin mulla ei kuitenkaan ole varaa (jos lentoihin jotenkin olisikin). Ja se on niin pohjoisesta että siinä kestää iäisyys päästä sinne jostain Bergenistä.

Mua karmaisee kaikenlaiset valinnat, ja samalla ahdistaa jollei ole valinnanvaraa. Mitä tässä on edes tehtävissä?

// D sanoi ettei mun pidä mennä ollenkaan töihin 12.7., pitää vaikka pitää sairaspäivä. Mä vaan en suostu uskomaan että se vitun pelleily on joka puolella koko ajan. Ei voi olla. Ei tää mitään sotaa sentään ole, vaikka se idiotismi hyvin yli hilseen meneekin.

Mora, hauska tavata

Kaikki muut haki National Insurance Numberinsa marraskuussa, itsehän raahauduin virastoon tänään, 7. kesäkuuta. Ihme scheissea sekin, mikä ei sinällään yllätä. Siihen kaikkeen meni 35 minuuttia, vaikka piti täyttää paperiin vain henkilötiedot ja näyttää passia ja tiliotetta asuinpaikan todistamiseen. "Palaan ihan pian!" ja setä lähti jonnekin. Sitten tuli täti tilalle kirjottamaan jotain, sitten tuli setä takaisin, lähti ja palasi taas. Sen voisi tehdä helpomminkin, mutta ei.
Ja ne kysymykset. "Minä päivänä tulit Isoon-Britanniaan?", "Mistä saavuit Isoon-Britanniaan?", "Millä lentoyhtiöllä lensit?". Siis kyllä, lentoyhtiökysymys oli mukana. Mitä tällä tiedolla tehdään? Itse puoliveikkasin Aer Lingus, kun en tarkalleen muista. Kukaan ei saa kuitenkaan koskaan selville.
Mä valehtelin siinä muutenkin, nimittäin etten ole ollut aiemmin täällä töissä. Se lähti siitä, kun puhelimessa aikaa varatessa sanoin niin vahingossa, jostain syystä. Nyt toistin saman ihan johdonmukaisuuden nimissä. Ei hyvä, mutta minkäs teet.

Muutenkin olisi pitänyt vaan sanoa että tulin tänne suoraan Suomesta ja menin heti asumaan tähän nykyiseen kämppään, ja asia olisi sillä selvä. Olin vahingossa tässä asiassa (turhaan) todenmukainen, joten nyt papereissa on turhat sepustukset Frankfurtista, Dublinista ja Aer Lingusista. Ja siitä että olin ensin bed & breakfast -majoituksessa. Setä oli ensin kysynyt, muutinko mä suoraan tähän osoitteeseen kun tulin tänne - tässä vedin mutkan suoraksi sanoen että joo, koska jos olisin ruvennut sepustamaan ekasta kämpästä, ne olisi vaatineet tositteen asiasta. Niin idioottimaista kuin se onkin. En vaan sitten ymmärtänyt, että se b&b-juttu, mikä kyllä piti paikkansa, oli niin merkittävä että se piti erikseen mainita. Kas kun ei vaatinut kuitteja ja todisteita päivämääristä.
Parastahan on se, että jos olisin sanonut hakevani sitä numeroa koska haen töitä, asia olisi nyt pihvi. Sen sijaan, koska sanoin että haen sitä koska se vaaditaan nykyisessä työpaikassa, niin nyt mun pitää viedä sinne todiste että olen ko. lafkassa. Mitä helvettiä? Mulla olisi ollut se työnantajan kirje jo tänään, jos pomoni olisi muistanut asian ajoissa, kun sille siitä kerroin. Eli summa summarum: mitä vähemmän myöntää tehneensä, sitä vähemmän pitää todistella. Siksi kai hyvä etten sanonut työskennelleeni tässä maassa jo aiemmin.

Ai niin ja mun etunimi oli alustavissa papereissa Mora. Eläköön systeemi, jossa ei voi varata aikaa tähän prosessiin netissä ja varmistaa ettei nimi ole jotain sinne päin. Tämä soittamiskulttuuri on tympinyt muutenkin, ja tämähän vasta riemun reväytti.

Ja vielä säävinetystä. Talvella, kun kuulin Suomessa puhuttavan talvesta, mietin aina, mitä talvea ne tarkoittaa. Viime talvea? Koska mitään talvea ei täällä näkynyt. Tietenkin sitten muistin, että niin, nyt on kuitenkin helmikuu, eli ehkä joku talvi. Nyt sama kesän kanssa. Suomen lööpeissä on paljon kesäaiheista, ja mä mietin että mistä ne kesän repii. Siis milloin se kesä alkaa? Ne jotka valittaa Suomen ilmastosta: menkää syvälle itseenne.

"Kesä"

Huomenna ihana vapaapäivä helatorstain takia, joka täällä ei siis merkitse mitään mutta Suomen linjat on kiinni, joten ei mitään tekemistä töissä. Saan sen kai jopa palkallisena, mikä on riemastuttavaa.

Pinna on kiristellyt viime aikoina oikein olan takaa, erityisesti koska alkaa tulla mitta täyteen tätä paikkaa.    Mikään ei mätä erityisesti, paitsi tietysti mm. se, että viime perjantaina en päässyt normaalia reittiä kotiin, koska tiestä oli iso pala eristetty poliisin toimesta pommiuhan takia. Se nyt ei ota nuppiin niin paljon kuin täkäläisten täysin muita huomioimaton käytös ja yleinen moukkamaisuus ja riehunta.
    Asia on kaiketi kuitenkin niin, että olen ollut samassa paikassa nyt mitäkuinkin riittävän kauan, joten hiukan kyllästyttää - ja tokikaan pommit ja juntit ei asiaa ainakaan millään lailla auta. Joku viimeksimainituista muuten eräs ilta kävi hakkaamassa meidän ulko-ovea väittäen olevansa poliisista, ja yleisesti riehumassa. Tämä siis kun olin lähes jo nukahtanut, ja kämppis tulee meidän huoneeseen kysymään mitä tehdä, soittaako oikealle virkavallalle vaiko odottaa että vandaali haihtuu omin neuvoin. Tuli elävästi mieleen se maaliskuinen tuhopoltto seinänaapurissa, kun savunhaju tuli meidän ikkunasta huoneeseen juuri käydessämme yöpuulle.
Että tämmöstä täällä.
    Mulla on vieläpä jokin epämääräinen Suomi-kaipuu päällä. Ei niinkään perinteinen, ihannoiva, sellainen että haluaisin sinne pidemmäksi aikaa. Hemmetti; en edes tiedä raaskisinko rahojani hassata matkaan ylipäänsä, mutta tuntuu jotenkin siltä, että mun Suomi-kiintiö on vajaa, ja se pitäisi täyttää.
Provinssi meni sitten mun osalta pipariksi, koska enhän mä mitään vapaata saa. Siinä meni samantien Suomen kesä, festaritunnelma sekä eräs lempibändeistäni. En ole asian johdosta kovinkaan iloissani.

D ei ole kuullut mitään duunista, josta olen maininnut. Toisaalta ne on siellä muutenkin ottanut aikansa, mutta alkaa näyttää siltä ettei työtä tällä kertaa tippunut. Avauduin sille hiljan tästä hingustani pois Belfastista, ja nyt on sitten kuulemma kunnon job hunt lähtenyt käyntiin. Ei sekään täällä haluaisi olla, mutta toisin kuin allekirjoittanut, ei koe hyväksi ideaksi lähteä summassa muualle ilman, että siellä on mitään mielekästä vaihtoehtoa odottamassa. Ehkä se ero on se, ettei mulla ole pokkaa tällä koulutuksentyngällä hakea mitään edustavampia hommia kuitenkaan, joten sama se. (Yliopistossa jatkaminen siintää edelleen kiikarissa.) Toisekseen, sen duuni on 10 minuutin kävelyn päässä, mun 45:n ja se saa pelata töissä, surffailun lisäksi. Mä saan vaan surffailla, mutten edes jostain syystä pääse mihinkään gmailiin enkä täten gchatiin (ei siinä kai estoa ole, vaan joku muu vamma); Facebookia en ole kokeillut enkä taida kokeillakaan.

Ai niin, kesä alkoi virallisesti. Ja täällä täten alkoi Se Toinen Vuodenaika, joka on n. 7 astetta Sitä Ensimmäistä Vuodenaikaa, "talvea", lämpimämpi ja hiukan vähäsateisempi. Nyt saamme siis nauttia jopa 14 asteesta.

Eksperimentti

Päivät vilisevät niin, ettei kerkeä oikeastaan mitään. Oravanpyöräelämä, tämän takia harrastan maksimissaan kolmen kuukauden putkia yhdessä työssä. Tulevilla säästöillä seuraavaksi Havaijille elämään kädestä suuhun (koska lentoonhan ne rahat uppoaisi).

Mulla alkoi tänään kokeilu nimeltä "ei gluteenia", koska erinäisten riesojen ja nyttemmin jopa tuskallisuuksien jälkeen tulin ajatelleeksi, että saatan hyvinkin olla keliaakikko. Lähes koko oireiden kirjo löytyy, ja keliakian koko potentiaalinen oirelista selittää miltei kaiken sen hyvin epämääräisen, mistä mulla on ollut ilo nauttia viime kuukaudet. Osaa oireista on esiintynyt ajoittain jo vuosia.
    Kuulemma jo muutamien päivien täysviljattomuuden jälkeen muutos on huomattavissa; odotan. Tiedän että pitäisi mennä lääkäriin diagnoosia varten ennen kun muuttaa ruokavaliota ja yadayada, mutta tilanne on eri, kun ei ole rekisteröitynyt millekään lääkärille täällä (en edes tiedä voiko rekisteröityä ilman National Insurance Numberia, jota mulla ei vieläkään ole), lisäksi töistä on niin helvetin vaikea olla poissa koeajalla (goddamn corporate assholes, one day I will feed you your cubicle), ja mihin kahden kuukauden päähän sen ajan edes saisi. Melkoinen noidankehä koko homma. Niinpä kokeilen ominpäin, jos homma toimii, asia on melko lailla sillä selvä.
    Toivoisin niin että mulla olisi tämä sairaus, joka tekee kaiken parhaan, kuten pizzan ja pastan, syömisestä mahdotonta tai vaivalloista kun pitää löytää gluteeniton versio - mutta jos sillä lähtee kaikki mystiset oireet joista osa on ollut seurana jo vuosia, se on sen arvoista.

~~

Mulla alkoi tursua Suomen lätkämestaruus korvista jo noin 1,5 päivän kuluttua, koska se lähti jotenkin täysin tassusta. Enkä edes tarkoita tolla juhlakalujen julkista kännäämistä vaan lehdistön alakoululaista käyttäytymistä alusta alkaen. ("Hotellin respa: "Onko Koivua näkynyt?" " - otsikko jommankumman iltapäivälehden nettisivulla. En vieläkään ymmärrä pointtia, vaikka luin "uutisen" alusta loppuun parikin kertaa.)
    Suurimmalla osalla esimerkiksi uutissivustojen kommentoijista tuntui säilyneen se "Suomi on uusi maailmanmestari - HEI!" -meno kauemmin kun itselläni, jolla sitä kesti noin 3 tuntia yhteensä, laimeahkona. Sen jälkeen koko homma alkoi näyttäytyä vain sinä mitä se lopulta oli, eli melko satunnaiset henkilöt sohimassa kumimöykkyä tolppien väliin kansallisuuksien mukaan. Itse osasin joskus tempautua mukaan, enää näemmä en. Ehkä olen vaan kade niille jotka osasi juhlia tätä kuin se olisi oma henkilökohtainen saavutus.

Koulutus

Ojasta allikkoon -tyyppinen fiilis. Aloitin työt, tai siis töitä edeltävän kaksiviikkoisen palkallisen trainingin maanantaina. Työpaikalle kävelyyn menee 45 minuuttia per suunta. Nyt kun "työ" on ollut 8:30-16:30 (normaalisti se tulee olemaan 7-16), tuntuu että koko päivä menee siihen.  Parasta on tietenkin, että tulin kipeäksi juuri kun se alkoi - tämähän siis on klassikko, mutta ei johtunut tässä tapauksessa edes mistään stressistä, vaan siitä että sain tartunnan sopivimpaan mahdolliseen aikaan. Se on lisännyt tähän aivan turhaa tuskallisuutta.
    Ojasta allikkoon siksi, että vaikka työttömyys ei kaiketi ideaaliolotila olekaan, siinä on puolensa. Esim. se, ettei tunnu järjestään siltä, ettei ole aikaa tehdä mitään, eikä tunnu niin helvetin monotoniselta, jos nyt ei miltään erikoisen monipuoliseltakaan. Aamulla herääminen, 45 minuuttia kävelyä, 8 tuntia järjestelmän käytön harjoittelua (ei nettiyhteyttä, se pilaa tän mulle täydellisesti. Ette voi kuvitella miltä se istuminen edes tuntuu. Osama bin Ladenin kuolema meni multa täysin ohi, koska istuin koko päivän koneella ilman tietoakaan netistä. Istuin ja tuijotin. Nettiyhteyden puute on juuri se, mikä saa touhun tuntumaan niin aneemiselta.) Vihdoin kun 8 tuntia on ohi, kävellään taas 45 minuuttia. Kotona on sentään yleensä ruoka valmiina, koska mä kokkasin D:lle joka päivä kun se oli töissä ja mä olin kotona, nyt se saapuu kotiin ensin ja saa luvan tehdä ruokaa.

12:13 // Meilla on jarjeton tunnin lounastauko keskella paivaa, enka voi millaan ymmartaa keta muuta tama palvelee kun sita kouluttajaa, jolla on tyohuoneessaan eittamatta netti kaytossa. Nyt on tosin mullakin, kun tulin ajoissa taukotilaan, jossa on nettiin kytkettyja koneita.
Tunnin tauko on jarjeton siksi, etta syomiseen menee maksimissaan 15 minuuttia, vessassa kayntiin/tupakkataukoon/muuhun vapaavalintaiseen toimintaan pari minuuttia. Sitten reilu 45 minuuttia vain joko luetaan (jos, toisin kun mina tanaan, muistettiin ottaa kirja mukaan), tai istutaan kanttiinissa esittamassa etta puhelimesta loytyy jotain kiinnostavaa (jos, toisin kuin mina, muistettiin ottaa puhelin mukaan). Niissa training-tilan koneissa ei ole edes peleja, a la suosikkini vapaakentta, joten paa meinaa rajahtaa melkeinpa koko ajan.

Meilla on trainingin puolivalissa (huomenna tai maanantaina) testi, jossa pitaa osoittaa osaavansa kayttaa tota asiakastietojarjestelmaa - joka on paikoitellen helvetin mutkikas joissain toiminnoissaan. Toisin kuin edellisessa paikassa, taman testin voi tehda vain kerran ja muistiinpanoja ei saa olla mukana. Luulen olevani jotenkuten perilla, mutta silti kauhistuttaa hieman. Kipeana oleminen kun vaikeuttaa mukavasti trainingissa valppaana ja mukana oloa, mutta onneksi perustiedot taitaa olla hallussa.
Ei sita jotenkin edes myohemmin tajua, miten monimutkaista systeemia paivittain kayttaakaan, kun siihen on kerran tottunut. Tahan tosin ei onneksi sisally jattimaisia maaria hardware-aiheista informaatiota, mista olen helpottunut.

Itse toissa Pohjoismaiden, ja erityisesti Suomen, tiimi on kuulemma kadehdituin, koska meilla ei ole juurikaan tekemista. Tasta seuraa se, etta voimme lukea kirjoja ja lehtia mielinmaarin toissa; netin kaytto muihin kuin tyohon liittyviin tarkoituksiin on tietenkin kielletty, mutta saapa nahda. Taalla jokaisen tyokone ja -tila on sermilla erotettu toisista, joten muiden stalkkaamiseen vaaditaan erityista siirtymista ja yritysta.

Kuvissa

Käytiin eilen katsomassa Thor. Mua ei yleensä pahemmin innoita mitkään tunninkaan varoitusajat, kun yhtäkkiä illansuussa ehdotetaan että lähdetään ulos, etenkin jos olen asennoitunut löhöilyyn. Sanoin ensin ettei huvita, mutta D ylipuhui, samoin kun pari meidän kaveria oli juuri ylipuhunut sen. Liput ostettuamme oli vielä puolisen tuntia alkuun, joten mikäs sen itsestäänselvempää kuin mennä viereiseen pubiin kaljalle sitä odotellessa. Tällä välin mun haltuun uskotut 2 lippua katosi mystisesti, joten piti ostaa uudet. Fiilikset meni jo tossa vaiheessa kokonaan, koska tollanen turhuus voi riepoa uskomattoman paljon.
    Leffa oli ensimmäinen koskaan 3D:nä näkemäni (ja ensimmäinen ylipäätään leffateatterissa näkemäni miltei kahteen vuoteen), joten se osuus oli mielenkiintoinen - elokuva itsessään oli mun mielestä harmillisen paljon 'koko perheelle' -kategoriassa, vika tosin lähinnä omissa odotuksissa ja asenteissa tältä osin. Lisäksi tuntui että siihen oli yritettyä survoa aivan liikaa eri elementtejä. Mielestäni toiminnan ja komedian yhdistäminen toimii ääriharvoin, ja silloinkin komedian pitäisi olla mustaa. (Paras esimerkki liiasta survomisesta on 2012, joka on yksi surkeimmista tekeleistä ikinä.)
    D puolestaan otti sen suunnilleen henkilökohtaisena loukkauksena, kuinka skandinaavisesta jumalhahmosta on tehty niin alentava, hupaisa slapstick-versio ("Thor is supposed to kick ass!"). Koko hommassa ei kuulemma ollut mitään hyvää. En allekirjoita tota täysin, sillä musta ne tehosteet oli ihan viihdyttävät; toisaalta mä en yleensä vastaavia näe teatterissa enkä varsinkaan 3D:nä joten totta kai se tuntuu. Ollaan ehkä katsottu liikaa järkyttäviä extremejä ranskalaisia kauhuleffoja viime aikoina, kun mikään missä ei ole mitään sielua ravisuttavaa hirveyttä ei oikein tunnu.

Leffassa käyminen on silti kivempaa kuin muistin. Ehkä siksi että täällä, toisin kuin jenkeissä missä kaksi edellistä kertaa kävin elokuvissa, sali on jopa lämmitetty. (Toisin kuin asuintalot, mutta se on toinen tarina.) Penkit oli myös ok, voisin käydä uudestaan mikäli on tulossa jotain, mikä suurella todennäköisyydellä on voimakkaampi kokemus. Saattaa tosin olla tältä pohjalta liikaa vaadittu - ks. A Serbian Film ja Martyrs.

Catch 22

Juhlia saamaansa työpaikkaa, jonka todella halusi ja jonka joutuu ehkä miltei samantien jättämään muuttaakseen kaupunkiin, johon haluaa muuttaa, koska poikaystävä mahdollisesti saa sieltä työn? Tämän takia en haluaisi ajatella koko asiaa, koska se on yksinkertaisesti liian kompleksinen.
Jälleen kerran reagoin ennen kuin mitään on edes ratkennut, ja vieläpä negatiivisesti, vaikka tässä tapauksessa lopputuloksessa on väkisinkin jotain hyvää, kävi miten kävi. (Ja jotain huonoa.)

Sain eilen tietää saaneeni sen työn, ja riemuittuani asiasta hetkisen sain kuulla D:ltä sen päässeen seuraavaan vaiheeseen Galwayn-duunin valintaprosessissa. Koska se on joku hyper-advanced level job eikä edes norjankielinen paikka vaan englannin-, kilpailua on todennäköisesti enemmän ja työn saaminen täten epätodennäköisempää, mutta jotenkin mulla on sellanen fiilis että se saa sen kuitenkin.
Mulla ei ole mitään Galwayhin menoa vastaan, päinvastoin, mutta juuri kun sain kalvavan työttömyyden pois niskastani, saattaakin käydä kusisesti. Tietty voisin teoriassa jäädä tänne joksikin aikaa, mutta itseni tuntien sitä kestäisi maksimissaan 2 viikkoa, ja vituttaisi koko se aika. Lähinnä koska työ ei ole enää vähään aikaan ollut se syy, miksi olen tällä saarella.
    Tätä on turha spekuloida tässä vaiheessa, mutta kuten tavallista, en voi itselleni mitään. Vaikka se saisikin sen työn, ei ole tietoa millon se alkaisi. D:n mielestä mun olisi pitänyt iloita reippaasti tästä tulevasta duunistani, mutta valitettavasti en ole siihen tarpeeksi putkiaivoinen.

Kävin maanantaina siinä työhaastattelussa paikassa, joka on melko kaukana ja jonne en osannut ilman harhailua, ja valitettavasti käytin tähän vastaostettuja kenkiä (oikeankokoiset Converset, joten kenkien sopivuudesta ja käytännöllisyydestä ei pitäisi olla kiinni). Mun ei pidä koskaan kävellä uusilla kengillä enempää kuin puoli tuntia putkeen, koska siinä käy aina huonosti. Eli se 2-3 tuntia oli aivan liikaa: nyt on kantapäät vereslihalla siten, etten voi laittaa edes sukkia jalkaan, puhumattakaan kengistä. Pätevä syy olla menemättä esim. kauppaan.

Frühling in Belfast

Jos olisin saanut punnan joka kerta kun internetyhteysaiheiset huolet on painanut, sillä rahalla voisi jo melkein maksaa yhden kuukaudet nettilaskun. Ja jotenkin vielä tuntuu siltä, että juuri niinä kertoina kun oikeasti on välttämättömyys päästä nettiin, ongelma tapahtuu. Ehkä se tosin vaan tuntuu siltä.
    Nyt T, jonka vastuulla nettilasku on, oli kysynyt Virginiltä, joka valitettavasti on meidän palveluntarjoaja, josko olisi mahdollista siirtää laskunmaksua 18. päivään. Kuulemma oli, mutta nyt meidän netti ei sitten toiminut. Onni onnettomuudessa että ehdin juuri eilen ladata True Bloodin kolmoskauden, mutta tollanen ei silti ole mitenkään piristävää.
Sitten muistin että mulla on vieläkin nettitikku, jonka ostin vastaavassa, tosin vielä pahemmassa, tilanteessa talvella. Päätin ostaa siihen lisäaikaa, ja koska se paska ei päivittynyt viiveettä, piti senkin kanssa pelleillä ja ladata aikaa/dataa turhan takia kahdesti. Ja siinä rytäkässä vaihtaa pankkikortin salasana, koska se ei sitten ollutkaan se ainoa luku minkä luulin olevan täkäläisen Visani salasana.
    Salasanat on asia vitutuslistan kärkipäässä täällä. Kaikkeen on sekä password että passcode että security code, ja ne on yleensä eri numeroita joten kun yhtä näistä kysytään, on hyvin heikot mahdollisuudet tietää, mikä se tietty numerosarja tässä tietyssä tapauksessa oli. Osa on itse valittuja, osa annettuja; osa on voinut olla jollain pikkupaperilla, joita on tullut 836 kappaletta, joten on jäänyt tutkimatta suurennuslasin kanssa.
Jos salasana on unohtunut/hävinnyt/ei ole edes tietoa mikä niistä koodeista on kyseessä, pitää yleensä aina soittaa jonnekin. Jos puhelimessa ei ole saldoa enää, se onkin hauskaa. Tai jos ei pääse läpi, tai jos ei ole aikaa ja tilaisuutta soittaa aukioloaikoina.

Tossa päivän valitusosuus. Kivaa on nyt se, että täällä kevät on pitkällä, puissa lehdet ja melko lämmintä. Kuin Suomen toukokuu. Koko paikka on nyt huomattavasti vähemmän ahdistava.
    Lisäksi mulla on maanantaina työhaastattelu, paikkaan joka on kuin edellinen miinus kaupustelu (makes all the difference) ja tämä on huomattavasti kauempana kotoa. Samantyylinen homma, sama palkka, tuskin paskemmat pomot, ei painostusta soittelemiseen ja tuputtamiseen, koska se ei kuulu toimenkuvaan. Sieltä on soiteltu mulle kuukausia, joten en usko että mulla on kovinkaan paljon kilpailijoita tässä haussa.
Olen jo niin epätoivoinen rahan suhteen, että tuskin voin pidellä innostustani siinä haastiksessa. Mulla on luottokorttilaskua maksamatta satkukaupalla (ei muuten ollut tarkoitus ollenkaan vinguttaa, mutta tietämättäni yhdistelmäkortissani oli credit-vaihtoehto näemmä oletuksena, mukava ylläri!), lisäksi raha on kätevä siinä, kun pitäisi päästä pois täältä. Passi on hyvä alku, muttei riitä kovin pitkälle.
    Se palkkahan ei yleisesti ottaen päätä huimaa, mutta verrattuna opintotukeen ja säästöillä kitkutteluun, se on huumaava rahavirta. Siitä liksasta jää tällä vuokralla helposti £600 kuussa säästöön, ja kolmen kuukauden jälkeen sillä vajaalla parilla tonnilla pötkii jo yllättävän pitkälle. Olettaen että saan sen homman, toivonkin ettei D saa sitä Galwayn duunia, tai että siinä kestäis vähintään se muutama kuukausi, koska siedettävän työn jättäminen parin viikon jälkeen olisi sydäntäsärkevää. Niin paljon kun haluaisinkin täältä jonnekin muualle, ilman säästöjä siitä ei kuitenkaan tulisi pahemmin mitään.

When you came in the air went out

Jännä kuinka paljon sitä sai aikaiseksi, kun oli selkä seinää vasten. Se motivoi kummasti tekemään asioita, esim. aktiivisesti hommaamaan työn eri maasta ja lähtemään sinne viikon sisällä. Nyt "ongelmana" on se vanha tuttu, että kun tulee liian lokoisa olo, eikä mitään pakottavaa tarvetta ole tehdä asioille mitään tällä punaisella minuutilla, ei myöskään jotenkin tule tehneeksi.
    Tosin nyt on alkanut vähän kaihertaa, kun säästöt lähenevät loppuaan ja laskuja silti piisaa entiseen malliin. Tämän takia otin vihdoin yhteyttä siihen firmaan, mihin hain iät ja ajat sitten. Ei vaan huvittaisi kaikenmaailman puhelinhaastattelut ennen kun on selvää, mitä duunissa varsinaisesti joutuu tekemään, en halua enää samanlaista fiaskoa. (Ei tosin varmaan pelkoa että se niin karmaisevaa olisi.) Puhelinhaastattelut nyt vaan on inhottavia. Muistan enää hädintuskin sen, kun oli motivaatiota hakea työtä, ja oikein pontevasti panostaa hakemuksiin ja haastatteluihin. Nyt ei vaan jaksaisi millään, ja mañana-linjalla on menty jo niin kauan että alkaa hirvittää. Jos olisin kulutusmielisempi henkilö, tällaista ei olisi vedellyt kuin parisen viikkoa, mutta mulla on vähän eri prioriteetit.

Ja jos suunnitelma on toteutuakseen, D saa hakemansa työn Galwaystä, ja siinä tapauksessa mennään sinne. Se tosin vakuuttelee olevansa skeptinen työn saamisen suhteen, mutta niinhän ne kaikki. Haluaisin sinne, vaikka se onkin rupuisen pieni verrattuna Belfastiin; ehkä koko ei tässä tapauksessa ratkaise. Lisäksi se on etelämmässä, missä on kuulemma parempaa kuin täällä - ei vaikeuksia uskoa.
    Tästä tullaan siihen, että kuten aiemmin sanottu, mitä tahansa (työtä) kestää jos sitä ei tartte ottaa tosissaan ja sitoutua vuosikausiksi. Kuulostipa muuten vastuulliselta ja lupaavalta, mutta se pätee vain paskaduuneihin ja 24 kuukauden mokkulasopimuksiin, jotka on tehty pakon edessä. Aivan eri asia ruveta johonkin työhön niin että näkymät on ne, että tässä nyt pysytään ja muuta ei ole eikä tule, kaamea ajatus.
Jos saisin työn, ei tarvitsisi miettiä millä rahoilla menen Suomeen missäkin vaiheessa ja ehkä jopa Provinssiin.

Rupesin katsomaan True Bloodia lähinnä vaimentaakseni itseltäni sen melu- ja yleissaasteen jota wrestlingiksi kutsutaan (tosin en saa enää sanoa tota kun olen kuulemma jo tehnyt kantani harvinaisen selväksi). Nyt on jo melkein eka kausi takana ja koska täällä on tänään joku Wrestlemania-orgia niin voinkin rauhassa vetäytyä yläkertaan katsomaan True Bloodia. Tässä tapauksessa halveksunta - joka tosin on hivenen voimakas sana? - on yksipuolista, koska D on nimenomaan mulle mainostanut True Bloodia.
    Meillä oli yks päivä kunnon väittely wrestlingin pointista, josta ei päästy puusta pitkään, paitsi siihen että pidän tästä lähtien mielipiteet omana tietonani. Tulin itse siihen tulokseen, että urheilu ja väkisinväännetty (= käsikirjoitettu) viihde ei sovi yhteen samalla tavalla kuin näytelmädraama ja viihde. Draama miinus väkisinväännetty viihdehän on mitäkuinkin yhtä kuin reality show't. Urheilun pitäisi olla viihdyttävää sellaisenaan, ilman että siitä tehdään pelleilyä.
Tapojeni vastaisesti houkuttelee sanoa, että se on kai joku miesjuttu, tyyliin miesten Sinkkuelämää. Jota n. 85% heteromiehistä ei muuten tajua ja harva edes sietää, koska ne ei vaan ymmärrä sitä skeneä, jostain syystä. Mulla on sama probleema wrestlingin kanssa, toisaalta kuitenkin tajuan penkkiurheilun viehätyksen ja myös wrestling-teemaiset konsolipelit. Ei sillä että jaksaisin sitäkään räpellystä todistaa mutta siinä havaitsen sentään järjenhivenen.
Mutta olen sitä mieltä, että jos joku ei jostakin tykkää, vika on siinä ettei se joku sitä ymmärrä. Ei wrestlingissä, ei Sinkkuelämässä. Joten myönnän että olen tässä tapauksessa defekti.

Poltin eilen ja toissapäivänä ekat kerrat pilveä selvinpäin, ja ainakin toissapäiväinen oli vähän ilkeä kokemus koska ainoa mitä siitä tuli oli ällöttävä olo pariksi tunniksi, ja sitäkin varten piti polttaa 3 kertaa niin paljon kuin D, koska jostain syystä se vaikutti siihen voimakkaammin.
Eilen oli hauskempaa, siis kirjaimellisesti, mutta toisaalta ehkä olin vain väsynyt. Mikään ei ole niin hauskaa kuin Metalocalypse pilvessä.

Brauch einen Kraftstoff

Kun lopetin työt, hain jotain muuta suomenkielistä asiakaspalvelupaikkaa. Siitä on jo melkein 2 kuukautta aikaa. Sieltä otettiin heti yhteyttä ja pyydettiin tekemään ties mitä assessmenteja netissä. Syystä jota en tiedä, en saanut aikaiseksi tehdä asian eteen mitään vaikka puhuinkin jonkun tyypin kanssa puhelimessa ja sovin että teen sen online-testin.
Nyt sitten pari päivää sitten oli mailattu, että mun numero on tavoittamattomissa kun ne yritti jälleen soittaa (akku loppu, koska sen puhelimen akku kestää ehkä 32 tuntia max vaikkei laitteeseen edes koskisi). Niillä on edelleen suomenkieliselle paikka auki; näköjään yhtä epätoivoista kun edellisessä paikassa, josta mua ei meinattu päästää pois millään - jouduin ilmoittamaan irtisanoutumiseni kolmesti ennen kuin siihen reagoitiin.
    Tilasin vastikään uuden puhelimen ja SIM-kortin Amazonista, koska nykyinen puhelin+SIM on "locked", eli puhelin ei toimi muulla SIMillä, ja laite nyt on muutenkin ärsyttävä piece of shit. (Amazon siksi, että täällä saa irl-kaupoista hakemalla hakea ei-lukittuja puhelimia, ja kun löytyy, hinta on päätähuimaava.) Ehkä kun se saapuu, voin ruveta taas siihen puhelinhaastattelurumbaan. Sitä ennen on kai kerättävä vielä motivaatiota siihen kaikkeen. Ja kysyttävä niiltä, onko työ outboundia, eli soittelemista, vaiko inboundia, eli puheluiden vastaanottoa. En oikeasti välttämättä jaksa outboundia enää, ainakin edellisen managementin alaisena se oli niin anaalista kuin koskaan voi kuvitella. Voisin tehdä parikin merkintää pelkästään tätä asiaa koskien, mutta en taida. Saisin sille kirjoitukselle useidenkin ihmisten allekirjoitukset, koska homma ei niin toiminut.

Ai niin ja yks päivä halusin tehdä itselleni spaghetti bolognesea pohjalta "kolmas kerta toden sanoo" (kastike on onnistunut mahtavasti, mutta spaghetin keittäminen on yllättävän haasteellista näköjään). Ehdin paistaa jauhelihaa noin minuutin, kun hellasta loppui kaasu yhtäkkiä.
En tiennyt mikä on homman nimi, kunnes muiden tultua töistä sain kuulla että kaasu on ilmeisesti loppu. Eli pitäisi soittaa kaasupaikkaan ja tilata lisää. Mutta oi voi, puhelinpäivystys sulkeutui juuri sillä hetkellä, ja viikonloppunahan se ei tietenkään ole auki. Netinkin kautta olisi periaatteessa mahdollista tilata, jos sivu toimisi kunnolla, mitä se ei tee. Nyt on oltu uunin ja mikroaaltosellaisen varassa siitä lähtien. Onni onnettomuudessa etten laittanut kaikkea jauhelihaa pannulle kerralla, koska roskiinhan se meni.
D tulee tänään Lontoosta, ja pakastepizzalinja jatkuu, tällä kertaa hyvällä tekosyyllä.

Svært lite norsk

Viikon takainen Dublinissa käväisy oli pieni 9 tunnin (plus junamatkat) vaihtelu tavalliseen arkeen. En tietenkään ehtinyt nähdä kaupungista juuri mitään muuta kuin palan keskustaa, joten se tuntuu valtavan paljon isommalta kuin Belfast; toisaalta ne kukkulat/vuoret ei näy Dublinin keskustan taustalla niin hienosti kuin täällä, mistä pisteet Belfastille.
Junamatkalla näkyi pinnanmuodostumat viimeisen päälle, ja toisaalta myös kaikki roskavuoret mitä täällä tunnutaan harrastavan. Aivan kuin käsitettä 'kaatopaikka' ei tunnettaisi ollenkaan. Sen tiedän varsin hyvin, että käsitettä 'kierrätys' ei oikeastikaan tunneta. Tölkit ja pullot kaikki vaan samaan roskikseen, kuten myös paperi. Vaikea hyväksyä.

Oli outoa mennä jonnekin missä oli pitkälti kuten täällä, mutta käytössä oikea raha, lue: euro. Myös passinhakuprosessi kävi yllättävän kivuttomasti, mitä nyt 106 euron luovuttaminen suurlähetystöön kirpaisi. Passi on ainakin nyt tulossa suoraan kotiovelle jossakin vaiheessa.

St. Patrick's Day oli ja meni, kaikesta päätellen suurin osa vietti sen juomalla itsensä miltei tiedottomaan tai ainakin muistinmenetystilaan. Paitsi minä ja D, joka ei halunnut tuhlata liikaa ennen Lontoon-reissuaan (joka alkoi eilen). Tai sitten se on vaan niin vanha ja/tai ei-St. Patrick's-mielinen ettei huvittanut.
Mitä tulee edellisen merkinnän teemaan, se sanoi yks päivä kun tuli puhetta siitä ettei se erityisemmin koe Belfastia maailman viihtyisimmäksi paikaksi, ettei tiedä miksi edes on täällä, ja pienen hiljaisuuden jälkeen katsoi muhun ja sanoi, että no ehkä on joitain syitä. Excusez-moi, monsieur, kumpikohan meistä on töissä ja kumpi ei, mä en ole mikään ankkuri tässä.

Nyt sitten tuli puhetta tulevaisuudesta, ja kuten olin ounastellutkin, lähinnä vuonomaahan muuttamisesta. Koska olin jo spekuloinut asialla keskenäni, ajatus ei tullut karmaisevasti puskista. Mulla ei ole mitään Norjaan muuttoa vastaan - suurin kysymysmerkki on kieli; skandinaviskani tasossa on tällä hetkellä parantamisen varaa norjan ja eritoten puhutun norjan osalta, mikä vaikeuttanee työnsaantia huomattavasti. Olen tosin aloitellut systemaattista kielen opettelua netissä.
Melkeinpä eniten mua Bergenissä houkuttelee (pohjoismaiseen sivistyneeseen tapaan lukukausimaksuton) yliopisto, jossa on myös vuoden mittaisia koulutusohjelmia, mikä soveltuisi mun äärettömälle pitkäjänteisyydelle varsin hyvin. Niin kauan kun mulla ei ole minkään valtakunnan (kirjaimellisesti) papereita mistään koulusta, en voi olla tyytyväinen saavutuksiini.

Se hollantilainen on muuten edelleenkin täällä, 1,5 viikkoa sen jälkeen kun sen piti lähteä. Perin kiehtovaa touhua, en usko että se lähtee kulumallakaan, ennen kuin näen. Se siivoaa keittiön päivittäin oma-aloitteisesti, kokee ilmeisesti sen velvollisuudekseen koska ei maksa vuokraa eikä mitään.

Win some, lose some

Leffassa I'm Not There oli repliikki, jonka muistan edelleen vaikka näkemisestä on aikaa ja yleensä unohdan moiset. "If you always live the same way, it doesn't feel like freedom".

Niin totta, ja hyvä selitys sille, miksi en jaksa pysyä yhdessä paikassa yleensä kolmea kuukautta kauempaa. Se on nähty, että aloitan innolla uutta; uusi työ, uusi opiskelupaikka, uusi asuinpaikka, ja poikkeuksetta n. 3 kuukauden jälkeen alkaa selittämättömästi ottaa päähän. Luulin aina että vika oli vain kyseisessä paikassa, mutta se onkin näköjään mussa. Mikä tosin olisi pitänyt jo arvatakin, koska tätä on tapahtunut koko ajan.
Kolmen kuukauden rajapyykin ylitettyäni jaksan sitä samaa "vanhaa" oikeastaan vain sen voimalla, että suunnittelen seuraavaa tempausta, milloin se sitten tapahtuukaan.

Yksi vaihtoehto tietenkin olisi minimoida arjen monotonisuus jolloin huomio ei kiinnittyisi tylsistymiseen ja ahdistukseen, mutta minkäs teet kun tämä paikka jotenkin tuntuu koko ajan pienemmältä ja että kuvitteelliset seinät kaatuu päälle. Tällä hetkellä riepoo muunmuassa se, että kämppiksemme Hollannista palatessaan toi mukanaan jonkun vailla kämppää olevan maanmiehensä, joka nyt hengaa täällä pulsun elkein. Se on ihan kunnon tyyppi ja näin, mutta mua vaan ärsyttää. Pakko kuitenkin vakuutella sille että on ok että se on täällä vähän aikaa, mutta en jaksa teeskennellä kovin pontevasti enää. Kämppä muutenkin tuntuu kovin pieneltä kun kaikki on taas takaisin.

Mähän olisin varmaan jo lähtenyt muualle, ilman erästä herraa. (Sitä muuten on sattumoisin nyt juurikin kestänyt 3 kuukautta eikä ahdista ollenkaan, näköjään pätee vain paikkoihin.) Jos saisin päättää, lähtisin kai Lontooseen tai lähistölle; sitä meille jo ehdotettiin mutta kuulemma liian kallis hintataso palkkoihin nähden.

Ilman D:tä olisin todennäköisesti jo lähtenyt Englantiin, missä on runsaammat työmahdollisuudet mulle kuin täällä. Etenkin kun mua kehotettiin syksyllä paikkoja hakiessani ottamaan myöhemmin yhteyttä mikäli työt Englannissa kiinnostaa. 

Lisäksi, kyllästyminen nykyiseen paikkaan on saanut aikaan jonkinlaisen illuusion koti-ikävästä, mikä taas on saanut opiskelunjatkamishaaveet nostamaan uudelleen päätään. En ole lyömässä mitään lukkoon edes ajatuksen tasolla, koska muuttujia yksinkertaisesti on liikaa tässä vaiheessa, kun ajankohtaisuuteen on vielä se 3 kuukautta. Mutta kaipa mä ne haut laitan vetämään siitä huolimatta. En periaatteessa tällä hetkellä näe kuinka se voisi toimia että lähtisin Suomeen 1,5 vuodeksi, mutta kuten sanottu, muuttujia on sen verran etten edes spekuloi tässä vaiheessa.

Tietenkin jos saisin mahtavan tai edes hieman "siedettävää" paremman työpaikan täältä, se muuttaisi melkein kaiken joksikin aikaa, mutta saa nähdä mitä täällä on edes tarjolla. Kunpa D tykkäisi työstään vähän vähemmän. Tämä on äitynyt jo niinkin lennokkaaksi, että mietin sitä ikivanhaa unelmaani käydä Australiassa pari kuukautta vaikka poimimassa jotain marjoja. Mikään ei näköjään ole tarpeeksi.

Tällä hetkellä odottelen kesäkuuta, jolloin olen menossa Suomeen ilmeisesti kolmeksi viikoksi. Ja toivon että asiat selkenee jotenkin kesän aikana.

03

Kaikki kertomiskelpoinen liittyy pääasiassa joko baarireissuihin tai säähän, enkä tiedä kumpi on ulkopuoliselle tylsempi aihe.

Ensinmainitusta nyt joka tapauksessa hieman. Viikko takaperin sain jo toisen vähemmän mairittelevan kokemuksen täkäläisistä ovimiehistä, kun savukkeelle ulos poistuttuani en päässyt enää sisään, koska kädessä ollut leima ei portsareiden mukaan ollut kyseisen paikan. Eivät näköjään olleet saaneet tilaisuutta heittää ketään ulos/evätä pääsyä sisälle tarpeeksi pitkään aikaan, joten piti käyttää valtaa sitten noinkin mielivaltaisella tavalla.
Mun olisi pitänyt maksaa uudestaan sisään ja jonottaa puoli tuntia, joten lähdin kotiin, puhelimesta saldo ja akku loppu, joten sisällä olleet D ja S eivät saaneet mitään yhteyttä eikä toisinpäin. Takkikin oli baarissa, sekä se keikka jolle oltiin menty. D tuli vähän ajan päästä perässä kotiin kun ei sattuneesta syystä ollut keikkatuulella enää. Kaikkien ilta pilalle mitä turhimmasta syystä.
    Multa on jo kerran evätty pääsy baariin, pohjoisirlantilais-saksalaisen S:n mukaan johtuen aksentistani, ja ajat sitten D:lle oli käynyt samoin, ja luulen ettei se johtunut sillä pukeutumiskoodin noudattamattomuudesta vaan sen aksentista, joka joillakin alueilla ja joillekin ihmisille täällä on punainen vaate. En uskonut kun mulle sanottiin että niin voi käydä, mutta pakko se oli todistaa omin silmin.

Pointtina joka tapauksessa oli, että näiden tapausten jälkeen oli virkistävää lauantaina törmätä viereisen baarin nuoreen, metallinaamaiseen portsariin joka anteliaasti laittoi hallussa pitämäänsä luonnontuotetta kiertoon.
Lopputuloksena oli ihan hyvät reivit, ja seuraavana päivänä S:n kommentti "well this was a win, none of us got thrown out" oli kuvaava.
    Ensi lauantaina on luvassa dubstep-keikka, jolle suunnilleen kaikki on menossa. D varasi 2 lippua kysymättä multa mitään koska on niin oletettavaa etten jää kotiin jos annetaan vaihtoehto. En ole tiennyt koko genrestä yhtään mitään ennen D:ltä saamaani valistusta, ja kuulemani perusteella täytyy taktikoida niin että 1) pääsen sisään 2) en joudu viettämään loppuiltaa ulkona.

Finnish accent?

Talvi on aikaa, jonka ainakin allekirjoittanut viettäisi jossain muualla kuin täällä, mutta kohtahan tästä on päästy. Tai käytännössä jo nyt.
Ilmoittauduin hetken mielijohteesta jälleen Provinssiin talkoisiin. Haluan joka tapauksessa Suomeen kesällä viimeistään, joten sama vaikka menisin tunkemaan lusikkani jälleen siihen soppaan.

Tätä silmällä pitäen sain viimeinkin potkittua itseni soittamaan Dublinin suurlähetystöön passiasioissa, koska entinen läpyskä pamahti umpeen jo kuukausi sitten. Outo tunne, kun tietää ettei pääse tältä saarelta ainakaan lentämällä yhtään mihinkään. Uudesta passista saa pulittaa hehkeät 100 euroa, mikä oli karvaahko yllätys varauduttuani maksimissaan puolikkaaseen tosta. Toisaalta ajattelen kaiken punnissa, ja 100 euroa ei todellakaan ole 100 puntaa.

Jokin ihmeellinen matkustusvimma on vallannut mut yhtäkkiä. Haluaisin niin kovaa Berliiniin, toisaalta myös Norjaan ja Suomeen. Täällä tapaamani Berliinin-pakolaiset ei ole tahtoneet käsittää hinkuani Berliiniin asumismielessä, siellä ei kuulemma juuri mikään ole kunnossa, ja siitä tämä ällistyttävä siirtyminen Belfastiin.
Olen ollut piakkoin 4 kk putkeen täällä, ja mä en normaalisti harrasta sellasta paitsi pakon edessä.

Yritän parhaillaan demonstroida suomiaksenttia D:lle, koska se on sen mielestä niin hauskaa (sen perusteella mitä oon näyttänyt sille Räikkösen ja Häkkisen haastatteluista youtubesta ja mitä se on kuullut aiemmin) mutta siitä ei vaan tule mitään. Se aina toivoo että tekisin sen aksentin mutta en oo kehdannut ja nyt selvis etten edes osaa. En siis osaa enää puhua suomalaisella aksentilla englantia. Niin oudolta kuin se kuulostaakin. Yritin niin monta kertaa, ja luin ensin ääneen suomeksi jotta saisin sen fiiliksen päälle mutta se ei auttanut. Mulle on jumittunut jenkkiaksentti sarjojen ja leffojen takia, enkä näköjään pääse siitä eroon millään.
Kun D yrittää, se kuulostaa koko ajan venäläiseltä. Ja mä kuulostan joltain latvialaiselta joka yrittää kaikkensa kuulostaakseen jenkiltä. En ymmärrä miten tässä kävi näin.

Terveiset huhtikuulta

Koska siltä täällä näyttää ja tuntuu. Voisin ruveta kilpailemaan Johanna Tukiaisen kanssa ton edellisen merkinnän sisällön perusteella, mutta se ei tässä ollut ollenkaan tarkoituksena.
Suomeksi kirjoittamisessa on jonkinlainen kynnys mitä englanniksi kirjoittamisessa ei ole, vaikkakin nyt tätä ymmärtää huomattavasti pienempi osa populaatiosta kuin aiemmin.

Tällä hetkellä olen työtä etsivä, huomattavan kielitaitoinen nuori ihminen Belfastissa enkä tiedä kuinka kauan jaksan olla täällä. Riippuu täysin siitä, kuinka kauan kumppanini jaksaa tätä, ja huomioiden ettei sekään mikään suurin fani ole, en osaa sanoa.
Mulla oli joku suunnitelma aloittaa opiskelut Suomessa uudestaan keväällä 2011, tämä siis siinä vaiheessa kun muutin Saksasta tänne syksyllä. Englannin kääntämistä, hyväksiluetuttaa vanhat opinnot, valmistua vihdoin edes kandiksi noin vuodessa. Ehkä ekaa kertaa koskaan mulla ei ole mitään suunnitelmaa enkä tiedä mitä aion tehdä.
Into kääntämisen opiskeluun yliopistossa loppui siihen, kun sain tietää että kuka tahansa pystyy saamaan virallisen kääntäjän pätevyyden kokeen kautta. Mitkä määrät kaiken maailman amatöörejä pyöriikään ympäriinsä, kun virallinen pätevyys on saavutettavissa noinkin helposti. Tiedän jotain kääntämisestä yliopistossa oppimani sekä terveen verbaalisen maalaisjärjen perusteella. Ehkä mä vielä teen sen hemmetin kokeen, ja ryhdyn aktiiviseksi freelanceriksi. Tykkään kääntämisestä enkä ole onneton siinä. Pitäs vaan päästä eroon tästä saamattomuudesta, kun roskienkin ulosvienti on vähän liikaa.
Meidän jätehuoltosysteemi on yksinkertaisesti säälittävä, ja täällä ei tunneta kierrätystä. Joskus tuntuu vaan siltä, että paras hankkiutua sivilisaation pariin asap. Tämä täällä on jotain muuta.

One-track mind like mine

Jatkan suomeksi, lähinnä koska tilaisuudet puhua ja ylipäänsä tuottaa suomea on niin harvassa nykyään että on alkanut tuntua oudolta puhua ja kirjoittaa sitä.

D:n kaveri on käymässä Norjasta ja se on merkinnyt lähinnä ravaamista yöelämässä, roskaruokaa ja South Parkia, mikä kuulostaa hyvinkin mielekkäältä ajanvietteeltä. (En muuten varmaan koskaan oikeasti tajunnut, kuinka helvetin nerokas sarja South Park on, ennen tätä siis.)
Olen onnistunut löytämään porukkaa joka on samaa ikäluokkaa tai mua vanhempaa ja henkisesti samalla teinitasolla. Salaisuus on ehkä sukupuolessa, en käytännössä tunne täältä ketään naispuolista, mikä on johtamassa/johtanut siihen että mun ajatukset alkaa kulkea perinteisillä miesten suosimilla radoilla. Sen perusteet oli jo olemassa mutta nyttemmin ilmiö on vain voimistunut. Mä vaan viihdyn näiden kanssa paremmin: ei mitään turhaa draamaa, vinkumista, selkäänpuukotusta - ja nörtit vaan on aina parempia kuin kaikki muut. Erityisesti nörtit joilla on parta tai James Hetfield -tyylinen combo.

    Lisäksi olen oppinut, että miehen sukupuolielin on universaalisti erittäin hauska asia ja vitsien lähde, miesten keskuudessa siis. Tästä syystä myös homovitsit ja homoteema ylipäänsä on niin hauskaa. Olen yrittänyt selvittää syytä, mutta "se vaan on hauskaa", olen kuullut nyt kolmelta eri henkilöltä eilen. Henkilöt eivät siis ole millään lailla hillbilly white trash -kategoriassa vaan erittäin fiksuja ja hauskoja, mutta kun se menee penisosastolle, se vaan menee. Olen siis jo aiemmin törmännyt tähän ilmiöön, ihmetellyt sitä mutta en vieläkään ole saanut kunnon selvennystä.

Toissapäivänä tuli D:n kanssa 2 kuukautta täyteen. 2 kuukautta kuulostaa kovin lyhyeltä; musta tuntuu että olisin aina tuntenut sen, tuskin kenenkään kanssa on kertynyt näin paljon inside-läppää näin lyhyessä ajassa. Lainatakseni kaveriamme eiliseltä: "I didn't feel like the third wheel, I felt like the seventh wheel".

Usein ihmiset alkaa muistuttaa toisiaan sitä enemmän mitä enemmän aikaa yhdessä vietetään, musta on jotenkin tuntunut alusta alkaen siltä että jollain mystisellä tavalla D on harvinaisen samanlainen kuin mä ja 2 kuukautta josta nyt 1,5 kk virallista yhdessäasumista on aiheuttanut saman ilmiön potenssiin n.

    Olen asunut mitä erilaisimpien ihmisten kanssa yhdessä, ja miltei aina on alkanut vituttaa viimeistään kahden viikon kuluttua muiden tavat, eriävät siisteyskäsitykset, nalkutus, neuroosit, yleinen vaivaantunut ilmapiiri. Nyt olen viettänyt näiden kanssa melkein kaiken aikani käytännössä reilut 2 kuukautta eikä vieläkään vituta. Noin kymmenestä eri asumisjärjestelystä joita on tullut kokeiltua, tää on osoittautunut toimivimmaksi. Ihmeellistä varsinkin se, että mulla ei ole nyt omaa huonetta tai mitään omaa tilaa tai juurikaan omaa aikaa olla yksin, mikä oli mulle aina ennen kaiken A ja O. Nyt en edes tajua kaivata sitä.

Oon aina ollu salaisesti sitä mieltä että olisin loistava tyttöystävä, mitä nyt en kokkaa enkä pahemmin siivoa. Sen sijaan en valita sotkusta (olisikin ehkä tekopyhyyden huippu), wrestlingin katsomisesta vaikka en todellakaan ymmärrä mikä siinä viehättää; videopelaamisen ja pornon ymmärrän hienosti vaikka jälkimmäinen nyt ei mikään suuri topic olekaan ollut; tuen täysin roskaruokaa ja viihteen katsomista löhöten.
Täällä ei muuten ole ollenkaan niin paskaista kuin ylläolevasta ehkä tekee mieli päätellä.

On muuten yllättävän haastavaa löytää ihmisiä joilla on sama siisteyskäsitys. Useimmat on joko neuroottisia tai semineuroottisia levällään olevista kamppeista ja siinä tulee itselle vaikeat oltavat vaikkei itse kuuluisikaan siihen "ei ne lautaset ja ruuantähteet sieltä mihinkään katoa" -porukkaan. Nykyisen compatibilityn uskon johtuvan sukupuolesta, stereotyyppisesti mutta paikkansapitävästi. Täällä ei nalkutusta kuule, eikä itsekään tunne mitään tarvetta nalkuttaa. Perfection.

News

I'm starting over with this thing, for personal, self-consciousness-related reasons. So that's why all the previous posts are gone. (Spør ham hvorfor!)

Aloitan tän nyt uudestaan koska onnistuin tunaroimaan niin että kirjoituksissani osittain osallisena olevat henkilöt saivat selville tän blogin osotteen ja se oli vaan liian häiritsevää, mikä estää mua pitämästä vanhoja merkintöjä esillä. Tästä lähtien kirjoitan ehkä suomeksi, pysyäkseni turvassa - tai sitten jatkan englanniksi, time will tell.

Opin muuten norjaa tänään, kun luin töissä norjalaisten lehtien sivuja koko päivän. Jos jollakulla on liikaa aikaa, suosittelen, koska se on yllättävän helppoa jos osaa perusteet ruotsista. Siinä oppii myös rutosti norjan sanastoa, joka on niin erilaista kuin ruotsin sanasto, paikoitellen.