Lähdön läheisyys

Kolme kokonaista päivää Belfastissa jäljellä - ja 0 työpäivää. Aamulla töihin mennessä tuntui joululta, kun tajusi ettei sitä kaikkea tarvitse sen jälkeen tehdä enää koskaan, tätä on niin odotettu! Koko työpäiväkin tuntui samalla tavalla mairealta kuin kevätjuhlapäivänä ala-asteella. 

Ei tunnu siltä, että olisin ollut täällä kovinkaan kauaa, mutta silti aivan tarpeeksi. 11 kuukauden aikana olen oppinut runsaasti asioita, joita en tiennyt/osannut vielä vuosi sitten. Näiden hyödyllisyydestä voi olla montaa mieltä, mutta nyt voin ainakin ruksia "näihin maihin voisin muuttaa" -listasta yhden kohdan pois.

Mun norja on edistynyt jonkin verran viimeisestä, luulen että pystyn joku päivä puhumaan sitä. Se päivä tuskin on ensi viikolla tai ensi kuussakaan; ensi vuonna ehkä.
    Tajusin miksen ole kehotuksesta huolimatta kysynyt D:ltä selvennystä epäselviin asioihin: nyt kun kysyin, sieltä tuli "emmä vaan tiedä, en oo koskaan huomannut tota". Sama kuin miksi käsi -> kädet, se jotenkin vaan on.
Norjaksi hadde vært (vrt. ruotsin hade varit) voi tarkoittaa paitsi "oli ollut", myös "olisi". Ja "olisi" ei voi sanoa muulla tavalla, paitsi ehkä ville vært tai skulle vært, kaikki tyynni menneen aikamuodon kuuloisia mulle. Ruotsin skulle ha varit on vielä järjellinen, ja nyt pitäisi hahmottaa hadde vært:in tarkoittavan samaa? Ja ruotsin ja norjan "ville" ja niiden eroavaisuus... ne ei tarkoita ollenkaan samaa asiaa.
Mitä enemmän olen tutkaillut koko haddevilleskulle vært -dilemmaa, sitä paremmin olen alkanut hahmottaa, toi on kai sama kuin saksan sanajärjestykset oli mulle ihan alussa, täysin käsittämätöntä ja järjelle vierasta mutta nyt luonnollista.
    Mua on hirvittänyt tää kieliasia jonkin verran, mutta oma ja muiden kokemus sanoo että se rupeaa suttaantumaan ennen pitkää kun kielelle altistuu. Mun ongelma on ollut se, etten tiedä kunnolla miten ne sanat, jotka kirjallisena ymmärrän, lausutaan. Joten kun ne tulee jonkun suusta ulos, en tunnista niitä välttämättä.

Kaduttaa vähän että poistin vuosi sitten Saksassa kirjoittamani blogin kokonaan eksistenssistä, koska se olisi nyt kiintoisaa luettavaa. Kuinka vielä tasan vuosi sitten olin jotakuinkin varma, että tulen olemaan ainakin seuraavat 3 vuotta Saksassa. Ja sitten äkillisesti kaikki muuttui täysin ja eteen tuli skenaario, jota en todellakaan ollut odottanut.
    Ja kuinka mua häiritsi siellä kaikkein eniten se, etten voinut kommunikoida ihmisten kanssa siten, että olisin ollut täysin oma itseni kaikin tavoin - se onnistuu vain suomeksi ja englanniksi, koska muissa kielissä en osaa vaihtaa esimerkiksi rekisteristä toiseen huumorimielessä. Eri asia osata hoitaa kaikki asiat perusnormaalilla tavalla kuin pystyä vitsailemaan verbaalisesti ja kuulostamaan juuri siltä miltä haluaa, ja mulle nimenomaan se on tärkeää. Ihmissuhteista jää jotain puuttumaan jollain tasolla, jos toinen osapuoli sanoo kaiken sen pohjalta, mitä osaa sanoa haluamallaan tavalla, eikä sen, mitä haluaa sanoa. Ja loogisesti nyt menen Norjaan, jossa en tajua edes ihmisten puhetta kunnolla. Toisaalta, tärkeintä että edes joku tajuaa kunnolla, ja muutenkin englannin taso Norjassa on jopa suomalaisten keskimääräisen englanninosaamisen tason yläpuolella. En jaksa ottaa kovinkaan paljon paineita tästä, koska mun motivaatio norjaa kohtaan on melko suuri.

Kaksi viikkoa sitten D:llä oli synttärit ja käytiin kivassa irkkupubissa (irlantilaiset on jees, ne on protestanttijuntit jotka ei) sen ja parin kaverin kanssa, se oli taas yksi niitä kivempia asioita tässä paikassa - harmi että suuri osa asioista ei ole.
Huomenna on yhden kaverin synttärit, ja se on viimeinen kerta kun täällä lähdetään ulos. Noin kahden vuorokauden päästä siitä ollaankin jo jossain muualla.