Eksperimentti

Päivät vilisevät niin, ettei kerkeä oikeastaan mitään. Oravanpyöräelämä, tämän takia harrastan maksimissaan kolmen kuukauden putkia yhdessä työssä. Tulevilla säästöillä seuraavaksi Havaijille elämään kädestä suuhun (koska lentoonhan ne rahat uppoaisi).

Mulla alkoi tänään kokeilu nimeltä "ei gluteenia", koska erinäisten riesojen ja nyttemmin jopa tuskallisuuksien jälkeen tulin ajatelleeksi, että saatan hyvinkin olla keliaakikko. Lähes koko oireiden kirjo löytyy, ja keliakian koko potentiaalinen oirelista selittää miltei kaiken sen hyvin epämääräisen, mistä mulla on ollut ilo nauttia viime kuukaudet. Osaa oireista on esiintynyt ajoittain jo vuosia.
    Kuulemma jo muutamien päivien täysviljattomuuden jälkeen muutos on huomattavissa; odotan. Tiedän että pitäisi mennä lääkäriin diagnoosia varten ennen kun muuttaa ruokavaliota ja yadayada, mutta tilanne on eri, kun ei ole rekisteröitynyt millekään lääkärille täällä (en edes tiedä voiko rekisteröityä ilman National Insurance Numberia, jota mulla ei vieläkään ole), lisäksi töistä on niin helvetin vaikea olla poissa koeajalla (goddamn corporate assholes, one day I will feed you your cubicle), ja mihin kahden kuukauden päähän sen ajan edes saisi. Melkoinen noidankehä koko homma. Niinpä kokeilen ominpäin, jos homma toimii, asia on melko lailla sillä selvä.
    Toivoisin niin että mulla olisi tämä sairaus, joka tekee kaiken parhaan, kuten pizzan ja pastan, syömisestä mahdotonta tai vaivalloista kun pitää löytää gluteeniton versio - mutta jos sillä lähtee kaikki mystiset oireet joista osa on ollut seurana jo vuosia, se on sen arvoista.

~~

Mulla alkoi tursua Suomen lätkämestaruus korvista jo noin 1,5 päivän kuluttua, koska se lähti jotenkin täysin tassusta. Enkä edes tarkoita tolla juhlakalujen julkista kännäämistä vaan lehdistön alakoululaista käyttäytymistä alusta alkaen. ("Hotellin respa: "Onko Koivua näkynyt?" " - otsikko jommankumman iltapäivälehden nettisivulla. En vieläkään ymmärrä pointtia, vaikka luin "uutisen" alusta loppuun parikin kertaa.)
    Suurimmalla osalla esimerkiksi uutissivustojen kommentoijista tuntui säilyneen se "Suomi on uusi maailmanmestari - HEI!" -meno kauemmin kun itselläni, jolla sitä kesti noin 3 tuntia yhteensä, laimeahkona. Sen jälkeen koko homma alkoi näyttäytyä vain sinä mitä se lopulta oli, eli melko satunnaiset henkilöt sohimassa kumimöykkyä tolppien väliin kansallisuuksien mukaan. Itse osasin joskus tempautua mukaan, enää näemmä en. Ehkä olen vaan kade niille jotka osasi juhlia tätä kuin se olisi oma henkilökohtainen saavutus.

Koulutus

Ojasta allikkoon -tyyppinen fiilis. Aloitin työt, tai siis töitä edeltävän kaksiviikkoisen palkallisen trainingin maanantaina. Työpaikalle kävelyyn menee 45 minuuttia per suunta. Nyt kun "työ" on ollut 8:30-16:30 (normaalisti se tulee olemaan 7-16), tuntuu että koko päivä menee siihen.  Parasta on tietenkin, että tulin kipeäksi juuri kun se alkoi - tämähän siis on klassikko, mutta ei johtunut tässä tapauksessa edes mistään stressistä, vaan siitä että sain tartunnan sopivimpaan mahdolliseen aikaan. Se on lisännyt tähän aivan turhaa tuskallisuutta.
    Ojasta allikkoon siksi, että vaikka työttömyys ei kaiketi ideaaliolotila olekaan, siinä on puolensa. Esim. se, ettei tunnu järjestään siltä, ettei ole aikaa tehdä mitään, eikä tunnu niin helvetin monotoniselta, jos nyt ei miltään erikoisen monipuoliseltakaan. Aamulla herääminen, 45 minuuttia kävelyä, 8 tuntia järjestelmän käytön harjoittelua (ei nettiyhteyttä, se pilaa tän mulle täydellisesti. Ette voi kuvitella miltä se istuminen edes tuntuu. Osama bin Ladenin kuolema meni multa täysin ohi, koska istuin koko päivän koneella ilman tietoakaan netistä. Istuin ja tuijotin. Nettiyhteyden puute on juuri se, mikä saa touhun tuntumaan niin aneemiselta.) Vihdoin kun 8 tuntia on ohi, kävellään taas 45 minuuttia. Kotona on sentään yleensä ruoka valmiina, koska mä kokkasin D:lle joka päivä kun se oli töissä ja mä olin kotona, nyt se saapuu kotiin ensin ja saa luvan tehdä ruokaa.

12:13 // Meilla on jarjeton tunnin lounastauko keskella paivaa, enka voi millaan ymmartaa keta muuta tama palvelee kun sita kouluttajaa, jolla on tyohuoneessaan eittamatta netti kaytossa. Nyt on tosin mullakin, kun tulin ajoissa taukotilaan, jossa on nettiin kytkettyja koneita.
Tunnin tauko on jarjeton siksi, etta syomiseen menee maksimissaan 15 minuuttia, vessassa kayntiin/tupakkataukoon/muuhun vapaavalintaiseen toimintaan pari minuuttia. Sitten reilu 45 minuuttia vain joko luetaan (jos, toisin kun mina tanaan, muistettiin ottaa kirja mukaan), tai istutaan kanttiinissa esittamassa etta puhelimesta loytyy jotain kiinnostavaa (jos, toisin kuin mina, muistettiin ottaa puhelin mukaan). Niissa training-tilan koneissa ei ole edes peleja, a la suosikkini vapaakentta, joten paa meinaa rajahtaa melkeinpa koko ajan.

Meilla on trainingin puolivalissa (huomenna tai maanantaina) testi, jossa pitaa osoittaa osaavansa kayttaa tota asiakastietojarjestelmaa - joka on paikoitellen helvetin mutkikas joissain toiminnoissaan. Toisin kuin edellisessa paikassa, taman testin voi tehda vain kerran ja muistiinpanoja ei saa olla mukana. Luulen olevani jotenkuten perilla, mutta silti kauhistuttaa hieman. Kipeana oleminen kun vaikeuttaa mukavasti trainingissa valppaana ja mukana oloa, mutta onneksi perustiedot taitaa olla hallussa.
Ei sita jotenkin edes myohemmin tajua, miten monimutkaista systeemia paivittain kayttaakaan, kun siihen on kerran tottunut. Tahan tosin ei onneksi sisally jattimaisia maaria hardware-aiheista informaatiota, mista olen helpottunut.

Itse toissa Pohjoismaiden, ja erityisesti Suomen, tiimi on kuulemma kadehdituin, koska meilla ei ole juurikaan tekemista. Tasta seuraa se, etta voimme lukea kirjoja ja lehtia mielinmaarin toissa; netin kaytto muihin kuin tyohon liittyviin tarkoituksiin on tietenkin kielletty, mutta saapa nahda. Taalla jokaisen tyokone ja -tila on sermilla erotettu toisista, joten muiden stalkkaamiseen vaaditaan erityista siirtymista ja yritysta.