Käytiin eilen katsomassa Thor. Mua ei yleensä pahemmin innoita mitkään tunninkaan varoitusajat, kun yhtäkkiä illansuussa ehdotetaan että lähdetään ulos, etenkin jos olen asennoitunut löhöilyyn. Sanoin ensin ettei huvita, mutta D ylipuhui, samoin kun pari meidän kaveria oli juuri ylipuhunut sen. Liput ostettuamme oli vielä puolisen tuntia alkuun, joten mikäs sen itsestäänselvempää kuin mennä viereiseen pubiin kaljalle sitä odotellessa. Tällä välin mun haltuun uskotut 2 lippua katosi mystisesti, joten piti ostaa uudet. Fiilikset meni jo tossa vaiheessa kokonaan, koska tollanen turhuus voi riepoa uskomattoman paljon.
Leffa oli ensimmäinen koskaan 3D:nä näkemäni (ja ensimmäinen ylipäätään leffateatterissa näkemäni miltei kahteen vuoteen), joten se osuus oli mielenkiintoinen - elokuva itsessään oli mun mielestä harmillisen paljon 'koko perheelle' -kategoriassa, vika tosin lähinnä omissa odotuksissa ja asenteissa tältä osin. Lisäksi tuntui että siihen oli yritettyä survoa aivan liikaa eri elementtejä. Mielestäni toiminnan ja komedian yhdistäminen toimii ääriharvoin, ja silloinkin komedian pitäisi olla mustaa. (Paras esimerkki liiasta survomisesta on 2012, joka on yksi surkeimmista tekeleistä ikinä.)
D puolestaan otti sen suunnilleen henkilökohtaisena loukkauksena, kuinka skandinaavisesta jumalhahmosta on tehty niin alentava, hupaisa slapstick-versio ("Thor is supposed to kick ass!"). Koko hommassa ei kuulemma ollut mitään hyvää. En allekirjoita tota täysin, sillä musta ne tehosteet oli ihan viihdyttävät; toisaalta mä en yleensä vastaavia näe teatterissa enkä varsinkaan 3D:nä joten totta kai se tuntuu. Ollaan ehkä katsottu liikaa järkyttäviä extremejä ranskalaisia kauhuleffoja viime aikoina, kun mikään missä ei ole mitään sielua ravisuttavaa hirveyttä ei oikein tunnu.
Leffassa käyminen on silti kivempaa kuin muistin. Ehkä siksi että täällä, toisin kuin jenkeissä missä kaksi edellistä kertaa kävin elokuvissa, sali on jopa lämmitetty. (Toisin kuin asuintalot, mutta se on toinen tarina.) Penkit oli myös ok, voisin käydä uudestaan mikäli on tulossa jotain, mikä suurella todennäköisyydellä on voimakkaampi kokemus. Saattaa tosin olla tältä pohjalta liikaa vaadittu - ks. A Serbian Film ja Martyrs.
Tuesday, April 26, 2011
Wednesday, April 20, 2011
Catch 22
Juhlia saamaansa työpaikkaa, jonka todella halusi ja jonka joutuu ehkä miltei samantien jättämään muuttaakseen kaupunkiin, johon haluaa muuttaa, koska poikaystävä mahdollisesti saa sieltä työn? Tämän takia en haluaisi ajatella koko asiaa, koska se on yksinkertaisesti liian kompleksinen.
Jälleen kerran reagoin ennen kuin mitään on edes ratkennut, ja vieläpä negatiivisesti, vaikka tässä tapauksessa lopputuloksessa on väkisinkin jotain hyvää, kävi miten kävi. (Ja jotain huonoa.)
Sain eilen tietää saaneeni sen työn, ja riemuittuani asiasta hetkisen sain kuulla D:ltä sen päässeen seuraavaan vaiheeseen Galwayn-duunin valintaprosessissa. Koska se on joku hyper-advanced level job eikä edes norjankielinen paikka vaan englannin-, kilpailua on todennäköisesti enemmän ja työn saaminen täten epätodennäköisempää, mutta jotenkin mulla on sellanen fiilis että se saa sen kuitenkin.
Mulla ei ole mitään Galwayhin menoa vastaan, päinvastoin, mutta juuri kun sain kalvavan työttömyyden pois niskastani, saattaakin käydä kusisesti. Tietty voisin teoriassa jäädä tänne joksikin aikaa, mutta itseni tuntien sitä kestäisi maksimissaan 2 viikkoa, ja vituttaisi koko se aika. Lähinnä koska työ ei ole enää vähään aikaan ollut se syy, miksi olen tällä saarella.
Tätä on turha spekuloida tässä vaiheessa, mutta kuten tavallista, en voi itselleni mitään. Vaikka se saisikin sen työn, ei ole tietoa millon se alkaisi. D:n mielestä mun olisi pitänyt iloita reippaasti tästä tulevasta duunistani, mutta valitettavasti en ole siihen tarpeeksi putkiaivoinen.
Kävin maanantaina siinä työhaastattelussa paikassa, joka on melko kaukana ja jonne en osannut ilman harhailua, ja valitettavasti käytin tähän vastaostettuja kenkiä (oikeankokoiset Converset, joten kenkien sopivuudesta ja käytännöllisyydestä ei pitäisi olla kiinni). Mun ei pidä koskaan kävellä uusilla kengillä enempää kuin puoli tuntia putkeen, koska siinä käy aina huonosti. Eli se 2-3 tuntia oli aivan liikaa: nyt on kantapäät vereslihalla siten, etten voi laittaa edes sukkia jalkaan, puhumattakaan kengistä. Pätevä syy olla menemättä esim. kauppaan.
Jälleen kerran reagoin ennen kuin mitään on edes ratkennut, ja vieläpä negatiivisesti, vaikka tässä tapauksessa lopputuloksessa on väkisinkin jotain hyvää, kävi miten kävi. (Ja jotain huonoa.)
Sain eilen tietää saaneeni sen työn, ja riemuittuani asiasta hetkisen sain kuulla D:ltä sen päässeen seuraavaan vaiheeseen Galwayn-duunin valintaprosessissa. Koska se on joku hyper-advanced level job eikä edes norjankielinen paikka vaan englannin-, kilpailua on todennäköisesti enemmän ja työn saaminen täten epätodennäköisempää, mutta jotenkin mulla on sellanen fiilis että se saa sen kuitenkin.
Mulla ei ole mitään Galwayhin menoa vastaan, päinvastoin, mutta juuri kun sain kalvavan työttömyyden pois niskastani, saattaakin käydä kusisesti. Tietty voisin teoriassa jäädä tänne joksikin aikaa, mutta itseni tuntien sitä kestäisi maksimissaan 2 viikkoa, ja vituttaisi koko se aika. Lähinnä koska työ ei ole enää vähään aikaan ollut se syy, miksi olen tällä saarella.
Tätä on turha spekuloida tässä vaiheessa, mutta kuten tavallista, en voi itselleni mitään. Vaikka se saisikin sen työn, ei ole tietoa millon se alkaisi. D:n mielestä mun olisi pitänyt iloita reippaasti tästä tulevasta duunistani, mutta valitettavasti en ole siihen tarpeeksi putkiaivoinen.
Kävin maanantaina siinä työhaastattelussa paikassa, joka on melko kaukana ja jonne en osannut ilman harhailua, ja valitettavasti käytin tähän vastaostettuja kenkiä (oikeankokoiset Converset, joten kenkien sopivuudesta ja käytännöllisyydestä ei pitäisi olla kiinni). Mun ei pidä koskaan kävellä uusilla kengillä enempää kuin puoli tuntia putkeen, koska siinä käy aina huonosti. Eli se 2-3 tuntia oli aivan liikaa: nyt on kantapäät vereslihalla siten, etten voi laittaa edes sukkia jalkaan, puhumattakaan kengistä. Pätevä syy olla menemättä esim. kauppaan.
Thursday, April 14, 2011
Frühling in Belfast
Jos olisin saanut punnan joka kerta kun internetyhteysaiheiset huolet on painanut, sillä rahalla voisi jo melkein maksaa yhden kuukaudet nettilaskun. Ja jotenkin vielä tuntuu siltä, että juuri niinä kertoina kun oikeasti on välttämättömyys päästä nettiin, ongelma tapahtuu. Ehkä se tosin vaan tuntuu siltä.
Nyt T, jonka vastuulla nettilasku on, oli kysynyt Virginiltä, joka valitettavasti on meidän palveluntarjoaja, josko olisi mahdollista siirtää laskunmaksua 18. päivään. Kuulemma oli, mutta nyt meidän netti ei sitten toiminut. Onni onnettomuudessa että ehdin juuri eilen ladata True Bloodin kolmoskauden, mutta tollanen ei silti ole mitenkään piristävää.
Sitten muistin että mulla on vieläkin nettitikku, jonka ostin vastaavassa, tosin vielä pahemmassa, tilanteessa talvella. Päätin ostaa siihen lisäaikaa, ja koska se paska ei päivittynyt viiveettä, piti senkin kanssa pelleillä ja ladata aikaa/dataa turhan takia kahdesti. Ja siinä rytäkässä vaihtaa pankkikortin salasana, koska se ei sitten ollutkaan se ainoa luku minkä luulin olevan täkäläisen Visani salasana.
Salasanat on asia vitutuslistan kärkipäässä täällä. Kaikkeen on sekä password että passcode että security code, ja ne on yleensä eri numeroita joten kun yhtä näistä kysytään, on hyvin heikot mahdollisuudet tietää, mikä se tietty numerosarja tässä tietyssä tapauksessa oli. Osa on itse valittuja, osa annettuja; osa on voinut olla jollain pikkupaperilla, joita on tullut 836 kappaletta, joten on jäänyt tutkimatta suurennuslasin kanssa.
Jos salasana on unohtunut/hävinnyt/ei ole edes tietoa mikä niistä koodeista on kyseessä, pitää yleensä aina soittaa jonnekin. Jos puhelimessa ei ole saldoa enää, se onkin hauskaa. Tai jos ei pääse läpi, tai jos ei ole aikaa ja tilaisuutta soittaa aukioloaikoina.
Tossa päivän valitusosuus. Kivaa on nyt se, että täällä kevät on pitkällä, puissa lehdet ja melko lämmintä. Kuin Suomen toukokuu. Koko paikka on nyt huomattavasti vähemmän ahdistava.
Lisäksi mulla on maanantaina työhaastattelu, paikkaan joka on kuin edellinen miinus kaupustelu (makes all the difference) ja tämä on huomattavasti kauempana kotoa. Samantyylinen homma, sama palkka, tuskin paskemmat pomot, ei painostusta soittelemiseen ja tuputtamiseen, koska se ei kuulu toimenkuvaan. Sieltä on soiteltu mulle kuukausia, joten en usko että mulla on kovinkaan paljon kilpailijoita tässä haussa.
Olen jo niin epätoivoinen rahan suhteen, että tuskin voin pidellä innostustani siinä haastiksessa. Mulla on luottokorttilaskua maksamatta satkukaupalla (ei muuten ollut tarkoitus ollenkaan vinguttaa, mutta tietämättäni yhdistelmäkortissani oli credit-vaihtoehto näemmä oletuksena, mukava ylläri!), lisäksi raha on kätevä siinä, kun pitäisi päästä pois täältä. Passi on hyvä alku, muttei riitä kovin pitkälle.
Se palkkahan ei yleisesti ottaen päätä huimaa, mutta verrattuna opintotukeen ja säästöillä kitkutteluun, se on huumaava rahavirta. Siitä liksasta jää tällä vuokralla helposti £600 kuussa säästöön, ja kolmen kuukauden jälkeen sillä vajaalla parilla tonnilla pötkii jo yllättävän pitkälle. Olettaen että saan sen homman, toivonkin ettei D saa sitä Galwayn duunia, tai että siinä kestäis vähintään se muutama kuukausi, koska siedettävän työn jättäminen parin viikon jälkeen olisi sydäntäsärkevää. Niin paljon kun haluaisinkin täältä jonnekin muualle, ilman säästöjä siitä ei kuitenkaan tulisi pahemmin mitään.
Nyt T, jonka vastuulla nettilasku on, oli kysynyt Virginiltä, joka valitettavasti on meidän palveluntarjoaja, josko olisi mahdollista siirtää laskunmaksua 18. päivään. Kuulemma oli, mutta nyt meidän netti ei sitten toiminut. Onni onnettomuudessa että ehdin juuri eilen ladata True Bloodin kolmoskauden, mutta tollanen ei silti ole mitenkään piristävää.
Sitten muistin että mulla on vieläkin nettitikku, jonka ostin vastaavassa, tosin vielä pahemmassa, tilanteessa talvella. Päätin ostaa siihen lisäaikaa, ja koska se paska ei päivittynyt viiveettä, piti senkin kanssa pelleillä ja ladata aikaa/dataa turhan takia kahdesti. Ja siinä rytäkässä vaihtaa pankkikortin salasana, koska se ei sitten ollutkaan se ainoa luku minkä luulin olevan täkäläisen Visani salasana.
Salasanat on asia vitutuslistan kärkipäässä täällä. Kaikkeen on sekä password että passcode että security code, ja ne on yleensä eri numeroita joten kun yhtä näistä kysytään, on hyvin heikot mahdollisuudet tietää, mikä se tietty numerosarja tässä tietyssä tapauksessa oli. Osa on itse valittuja, osa annettuja; osa on voinut olla jollain pikkupaperilla, joita on tullut 836 kappaletta, joten on jäänyt tutkimatta suurennuslasin kanssa.
Jos salasana on unohtunut/hävinnyt/ei ole edes tietoa mikä niistä koodeista on kyseessä, pitää yleensä aina soittaa jonnekin. Jos puhelimessa ei ole saldoa enää, se onkin hauskaa. Tai jos ei pääse läpi, tai jos ei ole aikaa ja tilaisuutta soittaa aukioloaikoina.
Tossa päivän valitusosuus. Kivaa on nyt se, että täällä kevät on pitkällä, puissa lehdet ja melko lämmintä. Kuin Suomen toukokuu. Koko paikka on nyt huomattavasti vähemmän ahdistava.
Lisäksi mulla on maanantaina työhaastattelu, paikkaan joka on kuin edellinen miinus kaupustelu (makes all the difference) ja tämä on huomattavasti kauempana kotoa. Samantyylinen homma, sama palkka, tuskin paskemmat pomot, ei painostusta soittelemiseen ja tuputtamiseen, koska se ei kuulu toimenkuvaan. Sieltä on soiteltu mulle kuukausia, joten en usko että mulla on kovinkaan paljon kilpailijoita tässä haussa.
Olen jo niin epätoivoinen rahan suhteen, että tuskin voin pidellä innostustani siinä haastiksessa. Mulla on luottokorttilaskua maksamatta satkukaupalla (ei muuten ollut tarkoitus ollenkaan vinguttaa, mutta tietämättäni yhdistelmäkortissani oli credit-vaihtoehto näemmä oletuksena, mukava ylläri!), lisäksi raha on kätevä siinä, kun pitäisi päästä pois täältä. Passi on hyvä alku, muttei riitä kovin pitkälle.
Se palkkahan ei yleisesti ottaen päätä huimaa, mutta verrattuna opintotukeen ja säästöillä kitkutteluun, se on huumaava rahavirta. Siitä liksasta jää tällä vuokralla helposti £600 kuussa säästöön, ja kolmen kuukauden jälkeen sillä vajaalla parilla tonnilla pötkii jo yllättävän pitkälle. Olettaen että saan sen homman, toivonkin ettei D saa sitä Galwayn duunia, tai että siinä kestäis vähintään se muutama kuukausi, koska siedettävän työn jättäminen parin viikon jälkeen olisi sydäntäsärkevää. Niin paljon kun haluaisinkin täältä jonnekin muualle, ilman säästöjä siitä ei kuitenkaan tulisi pahemmin mitään.
Wednesday, April 06, 2011
When you came in the air went out
Jännä kuinka paljon sitä sai aikaiseksi, kun oli selkä seinää vasten. Se motivoi kummasti tekemään asioita, esim. aktiivisesti hommaamaan työn eri maasta ja lähtemään sinne viikon sisällä. Nyt "ongelmana" on se vanha tuttu, että kun tulee liian lokoisa olo, eikä mitään pakottavaa tarvetta ole tehdä asioille mitään tällä punaisella minuutilla, ei myöskään jotenkin tule tehneeksi.
Tosin nyt on alkanut vähän kaihertaa, kun säästöt lähenevät loppuaan ja laskuja silti piisaa entiseen malliin. Tämän takia otin vihdoin yhteyttä siihen firmaan, mihin hain iät ja ajat sitten. Ei vaan huvittaisi kaikenmaailman puhelinhaastattelut ennen kun on selvää, mitä duunissa varsinaisesti joutuu tekemään, en halua enää samanlaista fiaskoa. (Ei tosin varmaan pelkoa että se niin karmaisevaa olisi.) Puhelinhaastattelut nyt vaan on inhottavia. Muistan enää hädintuskin sen, kun oli motivaatiota hakea työtä, ja oikein pontevasti panostaa hakemuksiin ja haastatteluihin. Nyt ei vaan jaksaisi millään, ja mañana-linjalla on menty jo niin kauan että alkaa hirvittää. Jos olisin kulutusmielisempi henkilö, tällaista ei olisi vedellyt kuin parisen viikkoa, mutta mulla on vähän eri prioriteetit.
Ja jos suunnitelma on toteutuakseen, D saa hakemansa työn Galwaystä, ja siinä tapauksessa mennään sinne. Se tosin vakuuttelee olevansa skeptinen työn saamisen suhteen, mutta niinhän ne kaikki. Haluaisin sinne, vaikka se onkin rupuisen pieni verrattuna Belfastiin; ehkä koko ei tässä tapauksessa ratkaise. Lisäksi se on etelämmässä, missä on kuulemma parempaa kuin täällä - ei vaikeuksia uskoa.
Tästä tullaan siihen, että kuten aiemmin sanottu, mitä tahansa (työtä) kestää jos sitä ei tartte ottaa tosissaan ja sitoutua vuosikausiksi. Kuulostipa muuten vastuulliselta ja lupaavalta, mutta se pätee vain paskaduuneihin ja 24 kuukauden mokkulasopimuksiin, jotka on tehty pakon edessä. Aivan eri asia ruveta johonkin työhön niin että näkymät on ne, että tässä nyt pysytään ja muuta ei ole eikä tule, kaamea ajatus.
Jos saisin työn, ei tarvitsisi miettiä millä rahoilla menen Suomeen missäkin vaiheessa ja ehkä jopa Provinssiin.
Rupesin katsomaan True Bloodia lähinnä vaimentaakseni itseltäni sen melu- ja yleissaasteen jota wrestlingiksi kutsutaan (tosin en saa enää sanoa tota kun olen kuulemma jo tehnyt kantani harvinaisen selväksi). Nyt on jo melkein eka kausi takana ja koska täällä on tänään joku Wrestlemania-orgia niin voinkin rauhassa vetäytyä yläkertaan katsomaan True Bloodia. Tässä tapauksessa halveksunta - joka tosin on hivenen voimakas sana? - on yksipuolista, koska D on nimenomaan mulle mainostanut True Bloodia.
Meillä oli yks päivä kunnon väittely wrestlingin pointista, josta ei päästy puusta pitkään, paitsi siihen että pidän tästä lähtien mielipiteet omana tietonani. Tulin itse siihen tulokseen, että urheilu ja väkisinväännetty (= käsikirjoitettu) viihde ei sovi yhteen samalla tavalla kuin näytelmädraama ja viihde. Draama miinus väkisinväännetty viihdehän on mitäkuinkin yhtä kuin reality show't. Urheilun pitäisi olla viihdyttävää sellaisenaan, ilman että siitä tehdään pelleilyä.
Tapojeni vastaisesti houkuttelee sanoa, että se on kai joku miesjuttu, tyyliin miesten Sinkkuelämää. Jota n. 85% heteromiehistä ei muuten tajua ja harva edes sietää, koska ne ei vaan ymmärrä sitä skeneä, jostain syystä. Mulla on sama probleema wrestlingin kanssa, toisaalta kuitenkin tajuan penkkiurheilun viehätyksen ja myös wrestling-teemaiset konsolipelit. Ei sillä että jaksaisin sitäkään räpellystä todistaa mutta siinä havaitsen sentään järjenhivenen.
Mutta olen sitä mieltä, että jos joku ei jostakin tykkää, vika on siinä ettei se joku sitä ymmärrä. Ei wrestlingissä, ei Sinkkuelämässä. Joten myönnän että olen tässä tapauksessa defekti.
Poltin eilen ja toissapäivänä ekat kerrat pilveä selvinpäin, ja ainakin toissapäiväinen oli vähän ilkeä kokemus koska ainoa mitä siitä tuli oli ällöttävä olo pariksi tunniksi, ja sitäkin varten piti polttaa 3 kertaa niin paljon kuin D, koska jostain syystä se vaikutti siihen voimakkaammin.
Eilen oli hauskempaa, siis kirjaimellisesti, mutta toisaalta ehkä olin vain väsynyt. Mikään ei ole niin hauskaa kuin Metalocalypse pilvessä.
Tosin nyt on alkanut vähän kaihertaa, kun säästöt lähenevät loppuaan ja laskuja silti piisaa entiseen malliin. Tämän takia otin vihdoin yhteyttä siihen firmaan, mihin hain iät ja ajat sitten. Ei vaan huvittaisi kaikenmaailman puhelinhaastattelut ennen kun on selvää, mitä duunissa varsinaisesti joutuu tekemään, en halua enää samanlaista fiaskoa. (Ei tosin varmaan pelkoa että se niin karmaisevaa olisi.) Puhelinhaastattelut nyt vaan on inhottavia. Muistan enää hädintuskin sen, kun oli motivaatiota hakea työtä, ja oikein pontevasti panostaa hakemuksiin ja haastatteluihin. Nyt ei vaan jaksaisi millään, ja mañana-linjalla on menty jo niin kauan että alkaa hirvittää. Jos olisin kulutusmielisempi henkilö, tällaista ei olisi vedellyt kuin parisen viikkoa, mutta mulla on vähän eri prioriteetit.
Ja jos suunnitelma on toteutuakseen, D saa hakemansa työn Galwaystä, ja siinä tapauksessa mennään sinne. Se tosin vakuuttelee olevansa skeptinen työn saamisen suhteen, mutta niinhän ne kaikki. Haluaisin sinne, vaikka se onkin rupuisen pieni verrattuna Belfastiin; ehkä koko ei tässä tapauksessa ratkaise. Lisäksi se on etelämmässä, missä on kuulemma parempaa kuin täällä - ei vaikeuksia uskoa.
Tästä tullaan siihen, että kuten aiemmin sanottu, mitä tahansa (työtä) kestää jos sitä ei tartte ottaa tosissaan ja sitoutua vuosikausiksi. Kuulostipa muuten vastuulliselta ja lupaavalta, mutta se pätee vain paskaduuneihin ja 24 kuukauden mokkulasopimuksiin, jotka on tehty pakon edessä. Aivan eri asia ruveta johonkin työhön niin että näkymät on ne, että tässä nyt pysytään ja muuta ei ole eikä tule, kaamea ajatus.
Jos saisin työn, ei tarvitsisi miettiä millä rahoilla menen Suomeen missäkin vaiheessa ja ehkä jopa Provinssiin.
Rupesin katsomaan True Bloodia lähinnä vaimentaakseni itseltäni sen melu- ja yleissaasteen jota wrestlingiksi kutsutaan (tosin en saa enää sanoa tota kun olen kuulemma jo tehnyt kantani harvinaisen selväksi). Nyt on jo melkein eka kausi takana ja koska täällä on tänään joku Wrestlemania-orgia niin voinkin rauhassa vetäytyä yläkertaan katsomaan True Bloodia. Tässä tapauksessa halveksunta - joka tosin on hivenen voimakas sana? - on yksipuolista, koska D on nimenomaan mulle mainostanut True Bloodia.
Meillä oli yks päivä kunnon väittely wrestlingin pointista, josta ei päästy puusta pitkään, paitsi siihen että pidän tästä lähtien mielipiteet omana tietonani. Tulin itse siihen tulokseen, että urheilu ja väkisinväännetty (= käsikirjoitettu) viihde ei sovi yhteen samalla tavalla kuin näytelmädraama ja viihde. Draama miinus väkisinväännetty viihdehän on mitäkuinkin yhtä kuin reality show't. Urheilun pitäisi olla viihdyttävää sellaisenaan, ilman että siitä tehdään pelleilyä.
Tapojeni vastaisesti houkuttelee sanoa, että se on kai joku miesjuttu, tyyliin miesten Sinkkuelämää. Jota n. 85% heteromiehistä ei muuten tajua ja harva edes sietää, koska ne ei vaan ymmärrä sitä skeneä, jostain syystä. Mulla on sama probleema wrestlingin kanssa, toisaalta kuitenkin tajuan penkkiurheilun viehätyksen ja myös wrestling-teemaiset konsolipelit. Ei sillä että jaksaisin sitäkään räpellystä todistaa mutta siinä havaitsen sentään järjenhivenen.
Mutta olen sitä mieltä, että jos joku ei jostakin tykkää, vika on siinä ettei se joku sitä ymmärrä. Ei wrestlingissä, ei Sinkkuelämässä. Joten myönnän että olen tässä tapauksessa defekti.
Poltin eilen ja toissapäivänä ekat kerrat pilveä selvinpäin, ja ainakin toissapäiväinen oli vähän ilkeä kokemus koska ainoa mitä siitä tuli oli ällöttävä olo pariksi tunniksi, ja sitäkin varten piti polttaa 3 kertaa niin paljon kuin D, koska jostain syystä se vaikutti siihen voimakkaammin.
Eilen oli hauskempaa, siis kirjaimellisesti, mutta toisaalta ehkä olin vain väsynyt. Mikään ei ole niin hauskaa kuin Metalocalypse pilvessä.
Subscribe to:
Posts (Atom)