Finnish accent?

Talvi on aikaa, jonka ainakin allekirjoittanut viettäisi jossain muualla kuin täällä, mutta kohtahan tästä on päästy. Tai käytännössä jo nyt.
Ilmoittauduin hetken mielijohteesta jälleen Provinssiin talkoisiin. Haluan joka tapauksessa Suomeen kesällä viimeistään, joten sama vaikka menisin tunkemaan lusikkani jälleen siihen soppaan.

Tätä silmällä pitäen sain viimeinkin potkittua itseni soittamaan Dublinin suurlähetystöön passiasioissa, koska entinen läpyskä pamahti umpeen jo kuukausi sitten. Outo tunne, kun tietää ettei pääse tältä saarelta ainakaan lentämällä yhtään mihinkään. Uudesta passista saa pulittaa hehkeät 100 euroa, mikä oli karvaahko yllätys varauduttuani maksimissaan puolikkaaseen tosta. Toisaalta ajattelen kaiken punnissa, ja 100 euroa ei todellakaan ole 100 puntaa.

Jokin ihmeellinen matkustusvimma on vallannut mut yhtäkkiä. Haluaisin niin kovaa Berliiniin, toisaalta myös Norjaan ja Suomeen. Täällä tapaamani Berliinin-pakolaiset ei ole tahtoneet käsittää hinkuani Berliiniin asumismielessä, siellä ei kuulemma juuri mikään ole kunnossa, ja siitä tämä ällistyttävä siirtyminen Belfastiin.
Olen ollut piakkoin 4 kk putkeen täällä, ja mä en normaalisti harrasta sellasta paitsi pakon edessä.

Yritän parhaillaan demonstroida suomiaksenttia D:lle, koska se on sen mielestä niin hauskaa (sen perusteella mitä oon näyttänyt sille Räikkösen ja Häkkisen haastatteluista youtubesta ja mitä se on kuullut aiemmin) mutta siitä ei vaan tule mitään. Se aina toivoo että tekisin sen aksentin mutta en oo kehdannut ja nyt selvis etten edes osaa. En siis osaa enää puhua suomalaisella aksentilla englantia. Niin oudolta kuin se kuulostaakin. Yritin niin monta kertaa, ja luin ensin ääneen suomeksi jotta saisin sen fiiliksen päälle mutta se ei auttanut. Mulle on jumittunut jenkkiaksentti sarjojen ja leffojen takia, enkä näköjään pääse siitä eroon millään.
Kun D yrittää, se kuulostaa koko ajan venäläiseltä. Ja mä kuulostan joltain latvialaiselta joka yrittää kaikkensa kuulostaakseen jenkiltä. En ymmärrä miten tässä kävi näin.

Terveiset huhtikuulta

Koska siltä täällä näyttää ja tuntuu. Voisin ruveta kilpailemaan Johanna Tukiaisen kanssa ton edellisen merkinnän sisällön perusteella, mutta se ei tässä ollut ollenkaan tarkoituksena.
Suomeksi kirjoittamisessa on jonkinlainen kynnys mitä englanniksi kirjoittamisessa ei ole, vaikkakin nyt tätä ymmärtää huomattavasti pienempi osa populaatiosta kuin aiemmin.

Tällä hetkellä olen työtä etsivä, huomattavan kielitaitoinen nuori ihminen Belfastissa enkä tiedä kuinka kauan jaksan olla täällä. Riippuu täysin siitä, kuinka kauan kumppanini jaksaa tätä, ja huomioiden ettei sekään mikään suurin fani ole, en osaa sanoa.
Mulla oli joku suunnitelma aloittaa opiskelut Suomessa uudestaan keväällä 2011, tämä siis siinä vaiheessa kun muutin Saksasta tänne syksyllä. Englannin kääntämistä, hyväksiluetuttaa vanhat opinnot, valmistua vihdoin edes kandiksi noin vuodessa. Ehkä ekaa kertaa koskaan mulla ei ole mitään suunnitelmaa enkä tiedä mitä aion tehdä.
Into kääntämisen opiskeluun yliopistossa loppui siihen, kun sain tietää että kuka tahansa pystyy saamaan virallisen kääntäjän pätevyyden kokeen kautta. Mitkä määrät kaiken maailman amatöörejä pyöriikään ympäriinsä, kun virallinen pätevyys on saavutettavissa noinkin helposti. Tiedän jotain kääntämisestä yliopistossa oppimani sekä terveen verbaalisen maalaisjärjen perusteella. Ehkä mä vielä teen sen hemmetin kokeen, ja ryhdyn aktiiviseksi freelanceriksi. Tykkään kääntämisestä enkä ole onneton siinä. Pitäs vaan päästä eroon tästä saamattomuudesta, kun roskienkin ulosvienti on vähän liikaa.
Meidän jätehuoltosysteemi on yksinkertaisesti säälittävä, ja täällä ei tunneta kierrätystä. Joskus tuntuu vaan siltä, että paras hankkiutua sivilisaation pariin asap. Tämä täällä on jotain muuta.

One-track mind like mine

Jatkan suomeksi, lähinnä koska tilaisuudet puhua ja ylipäänsä tuottaa suomea on niin harvassa nykyään että on alkanut tuntua oudolta puhua ja kirjoittaa sitä.

D:n kaveri on käymässä Norjasta ja se on merkinnyt lähinnä ravaamista yöelämässä, roskaruokaa ja South Parkia, mikä kuulostaa hyvinkin mielekkäältä ajanvietteeltä. (En muuten varmaan koskaan oikeasti tajunnut, kuinka helvetin nerokas sarja South Park on, ennen tätä siis.)
Olen onnistunut löytämään porukkaa joka on samaa ikäluokkaa tai mua vanhempaa ja henkisesti samalla teinitasolla. Salaisuus on ehkä sukupuolessa, en käytännössä tunne täältä ketään naispuolista, mikä on johtamassa/johtanut siihen että mun ajatukset alkaa kulkea perinteisillä miesten suosimilla radoilla. Sen perusteet oli jo olemassa mutta nyttemmin ilmiö on vain voimistunut. Mä vaan viihdyn näiden kanssa paremmin: ei mitään turhaa draamaa, vinkumista, selkäänpuukotusta - ja nörtit vaan on aina parempia kuin kaikki muut. Erityisesti nörtit joilla on parta tai James Hetfield -tyylinen combo.

    Lisäksi olen oppinut, että miehen sukupuolielin on universaalisti erittäin hauska asia ja vitsien lähde, miesten keskuudessa siis. Tästä syystä myös homovitsit ja homoteema ylipäänsä on niin hauskaa. Olen yrittänyt selvittää syytä, mutta "se vaan on hauskaa", olen kuullut nyt kolmelta eri henkilöltä eilen. Henkilöt eivät siis ole millään lailla hillbilly white trash -kategoriassa vaan erittäin fiksuja ja hauskoja, mutta kun se menee penisosastolle, se vaan menee. Olen siis jo aiemmin törmännyt tähän ilmiöön, ihmetellyt sitä mutta en vieläkään ole saanut kunnon selvennystä.

Toissapäivänä tuli D:n kanssa 2 kuukautta täyteen. 2 kuukautta kuulostaa kovin lyhyeltä; musta tuntuu että olisin aina tuntenut sen, tuskin kenenkään kanssa on kertynyt näin paljon inside-läppää näin lyhyessä ajassa. Lainatakseni kaveriamme eiliseltä: "I didn't feel like the third wheel, I felt like the seventh wheel".

Usein ihmiset alkaa muistuttaa toisiaan sitä enemmän mitä enemmän aikaa yhdessä vietetään, musta on jotenkin tuntunut alusta alkaen siltä että jollain mystisellä tavalla D on harvinaisen samanlainen kuin mä ja 2 kuukautta josta nyt 1,5 kk virallista yhdessäasumista on aiheuttanut saman ilmiön potenssiin n.

    Olen asunut mitä erilaisimpien ihmisten kanssa yhdessä, ja miltei aina on alkanut vituttaa viimeistään kahden viikon kuluttua muiden tavat, eriävät siisteyskäsitykset, nalkutus, neuroosit, yleinen vaivaantunut ilmapiiri. Nyt olen viettänyt näiden kanssa melkein kaiken aikani käytännössä reilut 2 kuukautta eikä vieläkään vituta. Noin kymmenestä eri asumisjärjestelystä joita on tullut kokeiltua, tää on osoittautunut toimivimmaksi. Ihmeellistä varsinkin se, että mulla ei ole nyt omaa huonetta tai mitään omaa tilaa tai juurikaan omaa aikaa olla yksin, mikä oli mulle aina ennen kaiken A ja O. Nyt en edes tajua kaivata sitä.

Oon aina ollu salaisesti sitä mieltä että olisin loistava tyttöystävä, mitä nyt en kokkaa enkä pahemmin siivoa. Sen sijaan en valita sotkusta (olisikin ehkä tekopyhyyden huippu), wrestlingin katsomisesta vaikka en todellakaan ymmärrä mikä siinä viehättää; videopelaamisen ja pornon ymmärrän hienosti vaikka jälkimmäinen nyt ei mikään suuri topic olekaan ollut; tuen täysin roskaruokaa ja viihteen katsomista löhöten.
Täällä ei muuten ole ollenkaan niin paskaista kuin ylläolevasta ehkä tekee mieli päätellä.

On muuten yllättävän haastavaa löytää ihmisiä joilla on sama siisteyskäsitys. Useimmat on joko neuroottisia tai semineuroottisia levällään olevista kamppeista ja siinä tulee itselle vaikeat oltavat vaikkei itse kuuluisikaan siihen "ei ne lautaset ja ruuantähteet sieltä mihinkään katoa" -porukkaan. Nykyisen compatibilityn uskon johtuvan sukupuolesta, stereotyyppisesti mutta paikkansapitävästi. Täällä ei nalkutusta kuule, eikä itsekään tunne mitään tarvetta nalkuttaa. Perfection.

News

I'm starting over with this thing, for personal, self-consciousness-related reasons. So that's why all the previous posts are gone. (Spør ham hvorfor!)

Aloitan tän nyt uudestaan koska onnistuin tunaroimaan niin että kirjoituksissani osittain osallisena olevat henkilöt saivat selville tän blogin osotteen ja se oli vaan liian häiritsevää, mikä estää mua pitämästä vanhoja merkintöjä esillä. Tästä lähtien kirjoitan ehkä suomeksi, pysyäkseni turvassa - tai sitten jatkan englanniksi, time will tell.

Opin muuten norjaa tänään, kun luin töissä norjalaisten lehtien sivuja koko päivän. Jos jollakulla on liikaa aikaa, suosittelen, koska se on yllättävän helppoa jos osaa perusteet ruotsista. Siinä oppii myös rutosti norjan sanastoa, joka on niin erilaista kuin ruotsin sanasto, paikoitellen.