Brauch einen Kraftstoff

Kun lopetin työt, hain jotain muuta suomenkielistä asiakaspalvelupaikkaa. Siitä on jo melkein 2 kuukautta aikaa. Sieltä otettiin heti yhteyttä ja pyydettiin tekemään ties mitä assessmenteja netissä. Syystä jota en tiedä, en saanut aikaiseksi tehdä asian eteen mitään vaikka puhuinkin jonkun tyypin kanssa puhelimessa ja sovin että teen sen online-testin.
Nyt sitten pari päivää sitten oli mailattu, että mun numero on tavoittamattomissa kun ne yritti jälleen soittaa (akku loppu, koska sen puhelimen akku kestää ehkä 32 tuntia max vaikkei laitteeseen edes koskisi). Niillä on edelleen suomenkieliselle paikka auki; näköjään yhtä epätoivoista kun edellisessä paikassa, josta mua ei meinattu päästää pois millään - jouduin ilmoittamaan irtisanoutumiseni kolmesti ennen kuin siihen reagoitiin.
    Tilasin vastikään uuden puhelimen ja SIM-kortin Amazonista, koska nykyinen puhelin+SIM on "locked", eli puhelin ei toimi muulla SIMillä, ja laite nyt on muutenkin ärsyttävä piece of shit. (Amazon siksi, että täällä saa irl-kaupoista hakemalla hakea ei-lukittuja puhelimia, ja kun löytyy, hinta on päätähuimaava.) Ehkä kun se saapuu, voin ruveta taas siihen puhelinhaastattelurumbaan. Sitä ennen on kai kerättävä vielä motivaatiota siihen kaikkeen. Ja kysyttävä niiltä, onko työ outboundia, eli soittelemista, vaiko inboundia, eli puheluiden vastaanottoa. En oikeasti välttämättä jaksa outboundia enää, ainakin edellisen managementin alaisena se oli niin anaalista kuin koskaan voi kuvitella. Voisin tehdä parikin merkintää pelkästään tätä asiaa koskien, mutta en taida. Saisin sille kirjoitukselle useidenkin ihmisten allekirjoitukset, koska homma ei niin toiminut.

Ai niin ja yks päivä halusin tehdä itselleni spaghetti bolognesea pohjalta "kolmas kerta toden sanoo" (kastike on onnistunut mahtavasti, mutta spaghetin keittäminen on yllättävän haasteellista näköjään). Ehdin paistaa jauhelihaa noin minuutin, kun hellasta loppui kaasu yhtäkkiä.
En tiennyt mikä on homman nimi, kunnes muiden tultua töistä sain kuulla että kaasu on ilmeisesti loppu. Eli pitäisi soittaa kaasupaikkaan ja tilata lisää. Mutta oi voi, puhelinpäivystys sulkeutui juuri sillä hetkellä, ja viikonloppunahan se ei tietenkään ole auki. Netinkin kautta olisi periaatteessa mahdollista tilata, jos sivu toimisi kunnolla, mitä se ei tee. Nyt on oltu uunin ja mikroaaltosellaisen varassa siitä lähtien. Onni onnettomuudessa etten laittanut kaikkea jauhelihaa pannulle kerralla, koska roskiinhan se meni.
D tulee tänään Lontoosta, ja pakastepizzalinja jatkuu, tällä kertaa hyvällä tekosyyllä.

Svært lite norsk

Viikon takainen Dublinissa käväisy oli pieni 9 tunnin (plus junamatkat) vaihtelu tavalliseen arkeen. En tietenkään ehtinyt nähdä kaupungista juuri mitään muuta kuin palan keskustaa, joten se tuntuu valtavan paljon isommalta kuin Belfast; toisaalta ne kukkulat/vuoret ei näy Dublinin keskustan taustalla niin hienosti kuin täällä, mistä pisteet Belfastille.
Junamatkalla näkyi pinnanmuodostumat viimeisen päälle, ja toisaalta myös kaikki roskavuoret mitä täällä tunnutaan harrastavan. Aivan kuin käsitettä 'kaatopaikka' ei tunnettaisi ollenkaan. Sen tiedän varsin hyvin, että käsitettä 'kierrätys' ei oikeastikaan tunneta. Tölkit ja pullot kaikki vaan samaan roskikseen, kuten myös paperi. Vaikea hyväksyä.

Oli outoa mennä jonnekin missä oli pitkälti kuten täällä, mutta käytössä oikea raha, lue: euro. Myös passinhakuprosessi kävi yllättävän kivuttomasti, mitä nyt 106 euron luovuttaminen suurlähetystöön kirpaisi. Passi on ainakin nyt tulossa suoraan kotiovelle jossakin vaiheessa.

St. Patrick's Day oli ja meni, kaikesta päätellen suurin osa vietti sen juomalla itsensä miltei tiedottomaan tai ainakin muistinmenetystilaan. Paitsi minä ja D, joka ei halunnut tuhlata liikaa ennen Lontoon-reissuaan (joka alkoi eilen). Tai sitten se on vaan niin vanha ja/tai ei-St. Patrick's-mielinen ettei huvittanut.
Mitä tulee edellisen merkinnän teemaan, se sanoi yks päivä kun tuli puhetta siitä ettei se erityisemmin koe Belfastia maailman viihtyisimmäksi paikaksi, ettei tiedä miksi edes on täällä, ja pienen hiljaisuuden jälkeen katsoi muhun ja sanoi, että no ehkä on joitain syitä. Excusez-moi, monsieur, kumpikohan meistä on töissä ja kumpi ei, mä en ole mikään ankkuri tässä.

Nyt sitten tuli puhetta tulevaisuudesta, ja kuten olin ounastellutkin, lähinnä vuonomaahan muuttamisesta. Koska olin jo spekuloinut asialla keskenäni, ajatus ei tullut karmaisevasti puskista. Mulla ei ole mitään Norjaan muuttoa vastaan - suurin kysymysmerkki on kieli; skandinaviskani tasossa on tällä hetkellä parantamisen varaa norjan ja eritoten puhutun norjan osalta, mikä vaikeuttanee työnsaantia huomattavasti. Olen tosin aloitellut systemaattista kielen opettelua netissä.
Melkeinpä eniten mua Bergenissä houkuttelee (pohjoismaiseen sivistyneeseen tapaan lukukausimaksuton) yliopisto, jossa on myös vuoden mittaisia koulutusohjelmia, mikä soveltuisi mun äärettömälle pitkäjänteisyydelle varsin hyvin. Niin kauan kun mulla ei ole minkään valtakunnan (kirjaimellisesti) papereita mistään koulusta, en voi olla tyytyväinen saavutuksiini.

Se hollantilainen on muuten edelleenkin täällä, 1,5 viikkoa sen jälkeen kun sen piti lähteä. Perin kiehtovaa touhua, en usko että se lähtee kulumallakaan, ennen kuin näen. Se siivoaa keittiön päivittäin oma-aloitteisesti, kokee ilmeisesti sen velvollisuudekseen koska ei maksa vuokraa eikä mitään.

Win some, lose some

Leffassa I'm Not There oli repliikki, jonka muistan edelleen vaikka näkemisestä on aikaa ja yleensä unohdan moiset. "If you always live the same way, it doesn't feel like freedom".

Niin totta, ja hyvä selitys sille, miksi en jaksa pysyä yhdessä paikassa yleensä kolmea kuukautta kauempaa. Se on nähty, että aloitan innolla uutta; uusi työ, uusi opiskelupaikka, uusi asuinpaikka, ja poikkeuksetta n. 3 kuukauden jälkeen alkaa selittämättömästi ottaa päähän. Luulin aina että vika oli vain kyseisessä paikassa, mutta se onkin näköjään mussa. Mikä tosin olisi pitänyt jo arvatakin, koska tätä on tapahtunut koko ajan.
Kolmen kuukauden rajapyykin ylitettyäni jaksan sitä samaa "vanhaa" oikeastaan vain sen voimalla, että suunnittelen seuraavaa tempausta, milloin se sitten tapahtuukaan.

Yksi vaihtoehto tietenkin olisi minimoida arjen monotonisuus jolloin huomio ei kiinnittyisi tylsistymiseen ja ahdistukseen, mutta minkäs teet kun tämä paikka jotenkin tuntuu koko ajan pienemmältä ja että kuvitteelliset seinät kaatuu päälle. Tällä hetkellä riepoo muunmuassa se, että kämppiksemme Hollannista palatessaan toi mukanaan jonkun vailla kämppää olevan maanmiehensä, joka nyt hengaa täällä pulsun elkein. Se on ihan kunnon tyyppi ja näin, mutta mua vaan ärsyttää. Pakko kuitenkin vakuutella sille että on ok että se on täällä vähän aikaa, mutta en jaksa teeskennellä kovin pontevasti enää. Kämppä muutenkin tuntuu kovin pieneltä kun kaikki on taas takaisin.

Mähän olisin varmaan jo lähtenyt muualle, ilman erästä herraa. (Sitä muuten on sattumoisin nyt juurikin kestänyt 3 kuukautta eikä ahdista ollenkaan, näköjään pätee vain paikkoihin.) Jos saisin päättää, lähtisin kai Lontooseen tai lähistölle; sitä meille jo ehdotettiin mutta kuulemma liian kallis hintataso palkkoihin nähden.

Ilman D:tä olisin todennäköisesti jo lähtenyt Englantiin, missä on runsaammat työmahdollisuudet mulle kuin täällä. Etenkin kun mua kehotettiin syksyllä paikkoja hakiessani ottamaan myöhemmin yhteyttä mikäli työt Englannissa kiinnostaa. 

Lisäksi, kyllästyminen nykyiseen paikkaan on saanut aikaan jonkinlaisen illuusion koti-ikävästä, mikä taas on saanut opiskelunjatkamishaaveet nostamaan uudelleen päätään. En ole lyömässä mitään lukkoon edes ajatuksen tasolla, koska muuttujia yksinkertaisesti on liikaa tässä vaiheessa, kun ajankohtaisuuteen on vielä se 3 kuukautta. Mutta kaipa mä ne haut laitan vetämään siitä huolimatta. En periaatteessa tällä hetkellä näe kuinka se voisi toimia että lähtisin Suomeen 1,5 vuodeksi, mutta kuten sanottu, muuttujia on sen verran etten edes spekuloi tässä vaiheessa.

Tietenkin jos saisin mahtavan tai edes hieman "siedettävää" paremman työpaikan täältä, se muuttaisi melkein kaiken joksikin aikaa, mutta saa nähdä mitä täällä on edes tarjolla. Kunpa D tykkäisi työstään vähän vähemmän. Tämä on äitynyt jo niinkin lennokkaaksi, että mietin sitä ikivanhaa unelmaani käydä Australiassa pari kuukautta vaikka poimimassa jotain marjoja. Mikään ei näköjään ole tarpeeksi.

Tällä hetkellä odottelen kesäkuuta, jolloin olen menossa Suomeen ilmeisesti kolmeksi viikoksi. Ja toivon että asiat selkenee jotenkin kesän aikana.

03

Kaikki kertomiskelpoinen liittyy pääasiassa joko baarireissuihin tai säähän, enkä tiedä kumpi on ulkopuoliselle tylsempi aihe.

Ensinmainitusta nyt joka tapauksessa hieman. Viikko takaperin sain jo toisen vähemmän mairittelevan kokemuksen täkäläisistä ovimiehistä, kun savukkeelle ulos poistuttuani en päässyt enää sisään, koska kädessä ollut leima ei portsareiden mukaan ollut kyseisen paikan. Eivät näköjään olleet saaneet tilaisuutta heittää ketään ulos/evätä pääsyä sisälle tarpeeksi pitkään aikaan, joten piti käyttää valtaa sitten noinkin mielivaltaisella tavalla.
Mun olisi pitänyt maksaa uudestaan sisään ja jonottaa puoli tuntia, joten lähdin kotiin, puhelimesta saldo ja akku loppu, joten sisällä olleet D ja S eivät saaneet mitään yhteyttä eikä toisinpäin. Takkikin oli baarissa, sekä se keikka jolle oltiin menty. D tuli vähän ajan päästä perässä kotiin kun ei sattuneesta syystä ollut keikkatuulella enää. Kaikkien ilta pilalle mitä turhimmasta syystä.
    Multa on jo kerran evätty pääsy baariin, pohjoisirlantilais-saksalaisen S:n mukaan johtuen aksentistani, ja ajat sitten D:lle oli käynyt samoin, ja luulen ettei se johtunut sillä pukeutumiskoodin noudattamattomuudesta vaan sen aksentista, joka joillakin alueilla ja joillekin ihmisille täällä on punainen vaate. En uskonut kun mulle sanottiin että niin voi käydä, mutta pakko se oli todistaa omin silmin.

Pointtina joka tapauksessa oli, että näiden tapausten jälkeen oli virkistävää lauantaina törmätä viereisen baarin nuoreen, metallinaamaiseen portsariin joka anteliaasti laittoi hallussa pitämäänsä luonnontuotetta kiertoon.
Lopputuloksena oli ihan hyvät reivit, ja seuraavana päivänä S:n kommentti "well this was a win, none of us got thrown out" oli kuvaava.
    Ensi lauantaina on luvassa dubstep-keikka, jolle suunnilleen kaikki on menossa. D varasi 2 lippua kysymättä multa mitään koska on niin oletettavaa etten jää kotiin jos annetaan vaihtoehto. En ole tiennyt koko genrestä yhtään mitään ennen D:ltä saamaani valistusta, ja kuulemani perusteella täytyy taktikoida niin että 1) pääsen sisään 2) en joudu viettämään loppuiltaa ulkona.