Fredag kveld

Sain töistä ruusupuskan, suklaarasian ja kortin, koska se on tapana kun jollain on synttärit. Mulla tosin osuu lauantaiksi, ja otin tän päivän vapaaksi - koska olin niin uuvuksissa viimeisestä kolmesta viikosta ja nukutti koko ajan. Ajattelin täten myös välttyväni moiselta muistamiselta, koska mua alkaa vaan vaivaannuttaa. Sanoin vasta eilen aamulla ottavani perjantain vapaaksi, mutta jotenkin ne silti onnistui haalimaan krääsät kasaan, tai sitten ne pitää niitä jossain reservissä (en ihmettelisi, koska olen kai 7. ihminen meidän noin 25 hengen tiimistä jolla on ollut synttärit viimeisen kahden kuukauden aikana). Onneksi ei sentään laulanut.

Nyt mulla on koko ens viikko vapaata. Ihmeellinen tunne. Normaalitilanteessa lähtisin nyt jonnekin muualle, mutta yritän pitää isomman kuvan mielessä. Eli säästää. Ja eilen meni 82 puntaa jonkun reilun viikon syömisiin, ja siis vain kahdelle. Maksoin viimeksikin, ja nyt taas (omasta aloitteestani tosin), koska mä onnistuin säästämään, toisin kun eräs joka on vaan käynyt tuhlaamassa ympäriinsä, aarrgh. Ei tule huono omatunto kun se mahdollisesti elättää mua myöhemmin, muistuttanen tästä silloin.
    Mulla oli myöskin aiemmin tiukka "en kokkaa" -linja, joka on murentunut totaalisesti. Mäkin käyn töissä, ja joudun heräämään 2 tuntia tota aikasemmin ja kävelemään töihin 3 kertaa kauemmin, JA tekemään ruoan koska olen aikaisemmin kotona. Sanon jatkuvasti, että joku kerta se ruoka ei vaan olekaan valmiina, tai edes aloitettu, mutta aina se on ollut. Nytkin kun sillä on ollut lomaa, se on ollut kätevästi koko ajan muualla eli ei tekemässä ruokaa. Valitettavaa tosin että mitä enemmän olen kokannut ja kokeillut, sitä enemmän olen alkanut tykätä keitoksistani ja vaikka D:kin osaa tehdä ruokaa, alan olla liian kiintynyt omiin tekeleisiini edes antaakseni sen tehdä ruokaa.

Mun teki kovin mieli ruveta valittamaan työajoistani ja -matkastani, ja palkastani ja sen aivan suhteettomasta hupenemisesta vaikka en edes osta muuta kun elintarvikkeita. Sitten muistin taas miten erilaiselta kaikki näyttää riippuen valitusta perspektiivistä.
    Muutenkin, halusin joskus niin hirveästi muuttaa ulkomaille, koska siinä vaan oli jotain kummallista tenhoa. En oikeastaan ole tänä aikana tajunnut, että tämä on juuri sitä. Alussa vielä hehkutin Belfastia, ja nyt en voi ymmärtää minkä mielenhäiriön vallassa, ihan kun joku kulissiverho olisi yhtäkkiä pudonnut sen edestä. Kai ne hyvätkin jutut on vielä tässä, mutta en näe niitä enää, vaan huonon ilmaston, huonokäytöksisen nuorison ja kylmät talot. Ja yleisen suttuisuuden. Kai tämäkin tästä rupeaa vaikuttamaan paremmalta sitä mukaa kun syksy ja jossain kai siintävä lähtö koittaa. En usko että mulle tulee samanlaista ikävää kuin jenkkeihin tai Saksaan on tullut.

Tänään saadessani olla yksin talossa harjoittelin norjan lausumista. Se on hemmetin vaivalloista, koska kaikki joiden olen kuullut sitä puhuvan kuulostaa niin erilaiselta ettei ole mitään kunnon mallia. Suomenruotsin kautta yrittäminen ei tässä auta, koska se on ruvennut kuulostamaan musta niin typerältä ja riikinruotsia en osaa.
Tekstinymmärtäminen alkaa olla jo ihan hyvällä mallilla. (Jeg burde bare skrive noe selv også nå en da, ellers vil jeg ikke kunne snakke med noen? Jotenkin virkistävää olla taas tässä alkutilanteessa kun ei ole sataprosenttista tietoa onks toi ees oikein. Ja olen aloittanut aina kieliopista ja siirtynyt siitä muuhun, nyt en tajua kieliopista oikeastaan mitään.)

Kaikenlaista

Tänään töissä soittaessani erääseen vantaalaiseen autoliikkeeseen varatakseni koeajon asiakkaalle se myyjäsetä päivitteli kuinka kuuma niiden toimistossa oli helteen takia, ja "Teil on varmaan ilmastointi siel?". No on, muttei sitä kyllä tarvita. Sanoin etten ole Suomessa vaan jossain, missä ei ole kesästä tietoakaan. Saatoin kuulostaa katkeralta. Olen valittanut asiasta jo tarpeeksi, mutta uusin huomio on, että suuri syy miksi täällä on niin laimeaa "kesäksi", on se ettei mitkään kukat eikä puut tuoksu ollenkaan. En tiedä johtuuko se siitä ettei niitä ole niin paljon vai ettei ne vaan tuoksu. Se on Suomessa ehkä voimakkain kesän tekevä asia, ja sen huomaa vasta kun se puuttuu.

Onneksi D tuli juuri Oslosta (tai no 3 päivää sitten), koska nyt siellä on sitten pistetty vielä paremmaksi kuin täällä koko kesänä. Melko satunnaista. // Siitä tulikin sitten pahempaa kuin odotin (Ansar Al-Jihad-Al-Alami, I hate your guts)
Nythän se lähtee tänään samantien Lontooseen sikäläisen isoäitinsä syntymäpäiville - vastentahtoisesti painostettuna -  ja tulee sunnuntaina takaisin. Ja on riemuissaan kun pääsee taas matkustamaan. Not. No ehtihän se olla täällä jopa lähes 72 tuntia. Mä melkein tykkäisin pienistä keskeytyksistä harmaaseen arkeen Belfastissa, mutta D ei sitten yhtään tykkää varsinkaan lentomatkustuksesta. Ehkä mulla on viime kerrasta jo liian kauan aikaa, melkein 9 kuukautta. En edes tiedä milloin on viimeksi mennyt näin kauan lentämättä. 2008?
Mun tekis mieli mennä jonnekin nyt odotellessa että pääsee muualle kunnolla, mutta vaihtoehto on lähinnä Dublin, ja se on liian samanlainen kun tää.

Syntymäpäivät on kirous. Ei siksi että vanhenee (yhdessä päivässähän se vuoden vanheneminen tapahtuukin), vaan niiden saatanan lahjojen takia, kun pitää stressata ja aivan turhaan. Mua ei kiinnosta, kunhan muistaa edes sen verran millon synttärit on. Olen sillä kannalla kuin Jerry Seinfeld ja George Costanza, jotka antoi Elainelle 200 (Jerry, ja paketissa) ja 93 dollaria (George, antamismuodosta ei tietoa) lahjaksi. Helppoa, kätevää paitsi että saaja veti herneet nenään. Mulle kelpais vaikka kakskymppiäkin, aivan sama.

The Twelfth

Vihdoin käsillä se viikko, jota olen odottanut kauhulla jo viikkokaudet. Joudun olemaan töissä yksin 2 viikkoa (tuplasti töitä), peljätty heinäkuun 12., ja D lähti viikoksi Norjaan.
Ensimmäinen työviikko keskenäni alkoi eilen, eli on jo täydessä käynnissä. Menettelee, mitä nyt ajoittain stressaa. Kukaan ei ole katsomassa olan yli eikä seuraamassa mitä teen, kun pomokin on lomalla.
    Kaikki on lomalla juuri tänään, ja varoittelee minkä kerkeää, ettei tänne kantsi täksi päiväksi jäädä. Ja nekin, jotka on nyt töissä, kyseli multa aamulla, kävelinkö töihin, ja kun vastasin myöntävästi, sieltä tuli että "no?". Nnno. Ei ketään muita jalankulkijoita, noin 87% vähemmän autoja, joista ehkä puolet poliisiautoja. Jotka vaan kurvaili siellä päivystämässä olemattomia mellakoita (tai niiden jämiä, kello 6:30).
    Hermoilin kotiinpäinmenoa enemmän, koska mulle on tuputettu bussilla menoa juurikin tämän päivän vaarallisuuden takia. En jotenkin jaksanut uskoa, joten kävelin. Eroavaisuudet normipäivään: lähes kokonaan autiota muutamia lastenvaunujentyöntelijöitä lukuunottamatta, auringonpaahde ja se, että mun iPodista loppui akku alkutekijöihinsä kun lähdin kävelemään töistä. Siinä kaikki. Saa olla viimeinen kerta kun uskon jonkun muun pelottelua ja pelkään itsekin ennen kun edes näen omin silmin mitään pelättävää.

D oli niiin huolissaan että tekstas kahdesti matkaltaan Dublinin-lennolle, mun ollessa töissä, että mun pitää laittaa sille myöhemmin viestiä jotta se tietää että kaikki on ok. Kuten myöhemmin viestitellessämme sille sanoin, on ihan rauhaisaa ollut tähän saakka, mutta illan tullen se lähtee kyllä kätösestä. Ostin pullon punkkua, jottei mahdollinen ikkunan läpi lentävä Molotov haittaa niin paljon.
    Ilta-Sanomien sivulla oli tänään juttu viimeöisistä mellakoista, ja siellä oli kai 22 poliisia joutunut sairaalaan niiden seurauksena. Yksi kriittisimmistä alueista oli North Queen Street, jonka ylitän joka päivä kaksi kertaa. Kuten tänä aamuna, vain muutamia tunteja tapahtumien jälkeen. Luin kyllä asiasta vasta töissä.
    Musta tässä asioiden hoidossa vähän mättää jokin. Joko poliiseja ei ole tarpeeksi tai niiden valtuudet kumiluoteineen on liian kapeat, kun nämä idiootit riehuu ihan turhan takia. Kyse ei edes ole mistään älyllisestä mielenosoituksesta, vaan vain rellestämisestä rellestämisen ilosta, missä joltain voi lähteä terveys tai henki. Mä ehdotin jo, että nää poliisivoimat korvattais jonkun kehitysmaan tyrannipoliiseilla ihan kokeeksi.

Duunia, joka alkaa olla entistä monotonisempaa mitä enemmän sitä nyt saan itse tehdä ihan koko taakan verran, kestää sen voimalla, ettei sitä nimenomaan kovinkaan kauaa välttämättä enää kestä. Elokuun jälkeen todennäköisesti muutetaan Norjaan - ainakin näillä näkymin, mihin pontta melko varmasti lisää D:n tämänhetkinen Norjan-visiitti. Se sanoi tota itsekin, enkä ihmettele, koska pohjoismaiseen sivistykseen tottuneena täällä on paljon settiä mikä ei vaan mairittele, vieläkään. Kumpikaan ei halua olla täällä, ja mä voin aivan hyvin lähteä Norjaan. Koettelemushan uusi maa ja uudet kuviot aina on, mutta tässä on painavia syitä taustalla.