Viikon loma oli hauskaa niin kauan kuin sitä kesti. Ja sehän tuntui vaan jatkuvan ja jatkuvan taivaallisen kauan, kunnes loppui. Minkä jälkeen töihin palaaminen tuntui helvetilliseltä - siis siinä määrin ja jo etukäteen, etten ole kahtena viime yönä saanut kuin 0.5-1 tuntia unta. Jo toisen yön, eli viime yön, jälkeen alkoi jo turhauttaa niin, että meinasin ilmoittautua sairaaksi aamulla, ja niin teinkin mutta kaksi puheluani ei mennyt läpi. Ja käsittääkseni ilman ilmoitusta töihin menemättä jättäminen on varoituksen paikka.
Musta ei ole kovinkaan asiallista, että saa jonottaa yhteensä 11 minuuttia aamulla klo 5:20 sairaslinjalle pääsemättä edes läpi. Jos ensi yö menee samoissa merkeissä, otan sitten vaikka suosiolla sen varoituksen jollei muu auta. Varsinkin, kun se uni tulee siinä kello 4, kestää puoli tuntia, minkä jälkeen puoli tuntia turhaa yrittämistä ja heti kun tuntuu että nyt voisi ehkä nukahtaa, kello onkin jo niinkin runsaasti kuin 5, eli on noustava ylös! Ei saatana tätä, oikeasti. Olen tehnyt tätä nyt kolme kuukautta eikä vieläkään hemaise sitten yhtään. Nukahtamisvaikeudet siis tässä juurikin sen viideltäheräämisstressin takia, josta en pääse eroon.
Sain vieläpä juuri tänään tähän mennessä imbesilleimmän asiakkaani, joka ei tajunnut, ettei edes tekninen asiantuntija voi sanoa puhelimitse, mikä vika autossa on, kun kuvaus kuuluu "se on ollut tallissa nyt 6 kuukautta, eikä käynnisty". Tossa koko selitys ongelmasta. Kun tiedustelin, mikä tarkemmin ottaen on vikana, ja etten valitettavasti voi edes yhdistää suoraan tekniselle osastolle (tämäkin on tosiaan mun vika, koska olen mastermind koko systeemin takana!), tämä juntti alkaa HUUTAA ja lyö luurin korvaan. Kiitokset.
Hyvä puoli tässä on se, että päivien laskeminen voi vihdoin alkaa, D aikoo irtisanoutua 31.8. jolloin viimeinen työpäivä on syyskuun lopussa. Itsehän voin pihdata tätä tietoa omalta työnantajalta johonkin 23.9. asti, viikon irtisanomisajallani. Tässä ehtii vielä jonkun verran säästää rahaa. No more Belfast for me! En ole koko aikana edes purkanut matkalaukkua kokonaan.
Oon huomannut, että se muutaman kuukauden välein muuttaminen ja paikasta toiseen loikkiminen pitää sen lähdön kynnyksen perin alhaisena. Ei hermostuta eikä jännitä pahemmin. Mutta nyt kun olen ollut täällä 9 kuukautta, se on verraten niin paljon, että seuraava askel jännittää kohtuullisesti. Olen vieläpä ajatellut tulevia asioita liian pitkälle ja stressannut niistä mitä todennäköisimmin turhaan.
Pointti joka tapauksessa on, etten ole odottamassa, että kirmaan ongelmitta muualle chillaamaan iloisena ilman huolenhäivää, päinvastoin lähinnä.
Kuitenkin täkäläisen arkielämän lomassa auttaa kummasti tieto siitä, että syyskuun jälkeen se on adios.
No comments:
Post a Comment